Havaintoja Geoparkissa Maailman muuttolintujen päivänä

Väsyneille läpimuuttajille Geoparkin rauhalliset metsät, järvien ja jokien tulvaniityt ja laajat suoalueet ovat turvallinen taukopaikka.

Havaintoja Lauhanvuori – Hämeenkangas Geoparkissa Maailman muuttolintujen päivänä

Kevään koittaessa Lauhanvuori – Hämeenkangas Geoparkin alueella nähdään kymmeniä tuhansia muuttolintuja. Osa niistä on palannut pesimään synnyinsijoille, osa taas pysähtyy  vain lepäämään ja ruokailemaan. Väsyneille läpimuuttajille Geoparkin rauhalliset metsät, järvien ja jokien tulvaniityt ja laajat suoalueet ovat turvallinen taukopaikka.

Erilaisia elinympäristöjä havainnoitiin

Maailman muuttolintujen päivään 14. päivänä toukokuuta 2022 osallistumista pidettiin tärkeänä myös Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkissa. Lintuharrastajia kannustettiin retkeilemään ja tekemään muistiinpanoja havaituista lintulajeista. Havaintoja kertyi runsaasti erilaisista elinympäristöistä: Haapakeitaan soidensuojelualueeseen kuuluvalta Mustansaarenkeitaalta ja sen metsäiseltä polulta Isojoelta, Parkanon Viinikanjoen tulvaniityiltä ja metsistä sekä Pohjois-Parkanon järvien rannoilta ja pelloilta.

Yli 50 muuttolintulajia

Muuttolintupäivänä nähtiin valituissa kohteissa 62 eri lintulajia. Niistä 51 olivat varsinaisia muuttolintuja. Ne olivat lyhyemmän tai pidemmän lentomatkan jälkeen päätyneet Lauhanvuori – Hämeenkangas Geoparkin alueelle joko jäädäkseen tai tauon jälkeen jatkaakseen matkaansa. Osa muuttavista lajeista, kuten laulujoutsen, oli saapunut pesimäalueelleen hyvin varhain. Järvet olivat silloin vielä jäässä ja sulapaikkoja oli harvassa. Viimeisimmät paluumuuttajat, hyönteissyöjät, olivat tulleet paikalle vasta edellisinä päivinä. Niiden muutto on vieläkin kesken, ja loppujen lajien odotetaan palaavan lähiviikkoina, kun ilmat vielä lämpenevät.

Kaukaiset kulkijat

Pisimmän muuttomatkan olivat taivaltaneet eteläisen Afrikan rannikolla talvehtineet, kevyen näköisesti lentävät kalatiirat. Suurikokoiset kurjet, joiden talvehtimisalueet ovat Sinisen Niilin seuduilla, puolestaan käyttävät nousevia ilmavirtoja taitavasti avukseen purjehtiessaan ilmojen halki kohti pohjoisia pesimäpaikkojaan. Myös ne ovat aikaisin saapuvia muuttajia.

Pikkuiset pitkämatkalaiset

Hämmästyttäviin suorituksiin yltävät pienikokoiset hyönteissyöjät, joita nähtiin 11 eri lajia. Nämä lajit talvehtivat eri puolilla Afrikkaa. Esimerkiksi meillä yleinen kirjosieppo saapuu Länsi-Afrikan sademetsistä pohjoiseen toukokuussa. Toisiaan muistuttavat, mutta laulultaan tyystin erilaiset, pajulintu ja tiltaltti talvehtivat Afrikan itä- ja eteläosissa, samoin rantojen ruokokerttunen.

Monet taitaviin lentäjiin kuuluvat kahlaajat, liro, valko- ja metsäviklo sekä suokukko, joita nähtiin retkien aikana, talvehtivat nekin Afrikan mantereella. Varsinkin nykyään erittäin uhanalaiseksi luokitellun suokukon 35:n yksilön parven näkeminen valoi uskoa parempaan tulevaisuuteen, jolloin myös muuttolintujen elinympäristöjen vaatimukset tunnetaan ja suojelutarpeet otetaan huomioon.

Muuttomatkan levähdyspaikat tärkeitä

Yhteensä 22 havaituista 51 muuttolintulajista käy talvehtimassa Afrikassa. Ne joutuvat siis ylittämään Välimeren ja useimmat myös Saharan autiomaan muuttomatkallaan keväällä ja uudestaan syksyllä. Samalla ne ylittävät monien valtioiden rajat ja myös poikkeavat eri maissa perinteisillä taukopaikoillaan.

Toivottavasti levähdys- ja ruokailupaikat matkan varrella eri valtioissa ja elinympäristöt vaivalloisten muuttotaipaleiden molemmissa ääripäissä saavat säilyä edelleenkin niille sopivina. Tämä onnistuu valtioiden välisellä yhteistyöllä, lisäämällä tietoa muuttolinnuista, niiden muuttoreiteistä sekä ruokailu- ja levähdyspaikkojen tärkeydestä.

 

Teksti: Eira-Maija Savonen

Kuvat: Terttu Hermansson

MAAILMAN MUUTTOLINTUJEN PÄIVÄ

Global Geoparks Network kannustaa jäseniään kiinnittämään huomiota maailman muuttolintujen tilaan ja niiden muuttoreiteillä tapahtuneisiin muutoksiin.

MAAILMAN MUUTTOLINTUJEN PÄIVÄ

14 toukokuuta 2022

Global Geoparks Network kannustaa jäseniään kiinnittämään huomiota maailman muuttolintujen tilaan ja niiden muuttoreiteillä tapahtuneisiin muutoksiin sekä järjestämään tapahtumia, joissa näitä asioita tuodaan esille.

Yhdistyneiden Kansakuntien aloitteesta Maailman muuttolintujen päivää on vietetty jo vuodesta 2006 lähtien kahdesti vuodessa, toukokuussa ja lokakuussa kuukauden toisena lauantaina. Silloin lintujen kevätmuutto ja syysmuutto ovat yleensä kiivaimmillaan.

Vuoden teemana valosaaste

Maailman muuttolintujen päivän tapahtumien tavoitteena on lisätä yleisön tietoisuutta kansainvälisen yhteistyön merkityksestä muuttolintujen suojelussa. Muuttolinnut kun eivät matkoillaan rajamuodollisuuksista piittaa, vaan käyttävät lukuisten valtioiden ilmatilaa ja ylittävät jopa kokonaisia mantereita.

Vaikka lintujen muuttomatkat ovat pitkiä, monet lajit etenevät lyhyitä päivätaipaleita ja levähtävät välillä. Niinpä ne tarvitsevat turvallisia, häiriöttömiä, lajille tyypillisiä levähdys- ja ruokailualueita. YK:n muuttolintuja koskevan kansainvälisen yleissopimuksen ja afroeurooppalaisen yleissopimuksen täytäntöönpanon pohjalta on tarkoituksena ryhtyä maailmanlaajuisesti toimiin lintujen turvallisen muuttamisen edistämiseksi.

Maailman muuttolintujen päivä 2022 -kampanja keskittyy ”valosaasteeseen”, jonka on todettu aiheuttavan ongelmia varsinkin yöaikaan muuttaville hyönteisyöjälinnuille.

Mihin linnut lentävät?

Suomessa pesii noin 250 eri lintulajia. Täällä elävien lintujen yksilömäärän on arvioitu olevan noin 100 miljoonaa yksilöä. Se tosin vaihtelee suuresti vuodenaikojen mukaan, sillä yli 80 % meillä pesivistä lajeista muuttaa talvehtimaan muualle.

Osa linnuista muuttaa vain sen verran kuin niiden on pakko. Esimerkiksi joutsenet ja karaistuneimmat vesilinnut väistyvät vain sen verran etelämmäs, että vesistö pysyy sulana. Toiset lajit taas tekevät hyvin pitkiä muuttomatkoja, kuten lapintiira, joka muuttaa pohjoisen äärimmäisiltä, arktisilta alueilta aina etelänapamantereen reunamille saakka. Pituutta matkalle voi tulla jopa 20 000 km kahdesti vuodessa. Painoa linnulla on noin 100 g. Eikä kotijärvellä lekutteleva, kalasaalista tähyilevä kalatiira jää yhtään huonommaksi: se muuttaa eteläiseen Afrikkaan talvea viettämään.

Talveksi Afrikkaan

Lukuisat pohjoisen pallonpuoliskon lintulajit muuttavat talveksi päiväntasaajan eteläpuolelle. Eteläiseen Afrikkaan lentävät lajit joutuvat ylittämään laajan, vaativan Saharan autiomaan. Niin tekevät myös meidän räystäspääskymme, jotka painavat vain 15–23 g. Mikäli matkan varrelta ei löydy rauhallista keidasta juomapaikkoineen, matka voi loppua lyhyeen.

Monet muutkin hyönteissyöjät muuttavat Afrikkaan. Muun muassa kaikki maailman kivitaskut – suomalaiset mukaan lukien – talvehtivat siellä. Niinpä Amerikan mantereella, Alaskassa pesivät kivitaskut muuttavat Aasian halki Afrikan keskiosiin noin 14 500 km:n matkan. Pensastasku, joka Suomessa pesii niittyjen laitamilla, viettää talvensa Afrikan savanneilla leijonien ja seeprojen seurassa. Kalasääski puolestaan kalastelee talvikauden Afrikan järvillä.

Kauttakulkijat

Sen lisäksi että meiltä syksyllä lähtee ja keväällä meille saapuu meidän omia muuttolintujamme, Suomi on myös monien lintulajien kauttakulkumaa. Arktisten alueiden vesilintujen, allien, mustalintujen ja pilkkasiipien, ohimuutto voi saavuttaa jopa miljoonien yksilöiden määrän. Satojen tuhansien hanhien muutolta jää nykyään useita satapäisiä parvia ruokailemaan Suomen pelloille. Osa aikaisemmin vain ohilentäneistä valkoposkihanhista jää jopa pesimään tänne.

Arktisten alueiden kahlaajalinnut muuttavat yleensä eteläiselle pallonpuoliskolle. Suomen yli muuttaa säännöllisesti ja runsaslukuisina lähes 20 arktisen rannikkoseudun vesi- ja rantalintulajia, jotka eivät pesi täällä, mutta jäävät varsinkin syysmuutolla pitkiksikin ajoiksi ruokailemaan matalille merenrannoille. Muun muassa rantalietteillä syksyisin tavallinen kuovisirri ei pesi eikä talvehdi missään paikassa Euroopan alueella, mutta poikkeaa kyllä ruokailemaan.

Muuttolinnut tarvitsevat turvallisia levähdyspaikkoja

Suomen linnut – omia vaiko vieraita kaukomailta?

Missä siis on muuttolinnun ”koti”? Onko se pesimäalueella Suomessa, vaiko kenties talvehtimisalueella Välimeren maissa / Afrikassa / Aasiassa? Miksi se ylipäätään lähtee niin pitkälle ja vaivalloiselle muuttomatkalleen, jossa se joutuu alttiiksi monille vaaroille. Se voi joutua matkallaan petolinnun saaliiksi tai tulla huvikseen lintuja ammuskelevan ihmisen tappamaksi. Sen muuttoreitin perinteiset levähdys- ja ruokailupaikat ovat saattaneet muuttua rakennetuksi alueeksi, jossa ei ole enää sijaa matkasta uupuneelle pikkulinnulle. Miksi siis lähteä kauas pohjoiseen pesimään? Eikö lähempää löytyisi sopivaa paikkaa lisääntymiselle?

Pohjoisen keväällä ja alkukesällä on eräitä ominaispiirteitä, joista on apua pesinnän onnistumisessa: keväällä ja alkukesällä ilma on ”sakeana” lentävistä hyönteisistä, joten kuoriutuville poikasille riittää ruokaa. Pohjoisen pitkässä, valoisassa yössä emot voivat ruokkia poikasia myös yöllä. Monien lintulajien poikaset eivät kestäisi ruokkimatta tropiikin 12 tunnin yötä. Muuan muassa nämä syyt saavat linnut palaamaan aina uudelleen syntymäsijoilleen, ”kotiinsa”.

Muutokset linnustossa kertovat muutoksista ympäristössä

Suomessa pesivistä lintulajeista yli kolmanneksella pesimäkanta on taantunut. Erityisesti Afrikassa ja Aasiassa talvehtivat, samoin kuin viljelymailla pesivät ja pohjoiset lintulajit, vähenevät huolestuttavasti. Kosteikoilla ja taajamissa pesivien lajien kannat kääntyivät laskuun 2000-luvun alussa. Muuttavien lajien kohdalla kyseessä on useimmiten ihmisen aiheuttama elinolojen huononeminen muuttomatkan varrella ja talvialueilla. Aikaisempi levähdys- ja ruokailupaikka on saattanut kokonaan hävitä vaikkapa rakentamisen vuoksi. Kansainväliselle yhteistyölle on siis tarvetta lintujen turvallisten muuttoreittien takaamisessa.

Lauhanvuori -Hämeenkangas Geopark tarjoaa muuttolinnuille hyvät puitteet

Geopark-alueilla osaltaan huolehditaan pesintä- ja levähdysalueiden riittävyydestä ja turvallisuudesta. Lauhanvuori – Hämeenkangas Geoparkissa on Metsähallituksen mailla suoalueita, joissa liikkuminen on kielletty lintujen pesintä- ja muuttoaikaan. Kauhanevalla myös syysmuuton aikainen lintujen levähtäminen halutaan mahdollistaa rajoitustoimin. Merkittyjen reittien ja pitkospolkujen tarkoituksena on turvata pesintärauha myös rajoitusosien ulkopuolella.

BirdLife Suomi ry:n organisoimana ja alueellisten lintuyhdistysten toimesta on selvitetty kunkin maakunnan tärkeimmät lintujen kerääntymisalueet (talvi- ja muutonaikaiset ruokailu- ja levähdysalueet sekä sulkasatoalueet). Lauhanvuori – Hämeenkangas Geoparkin alueelta näitä maakunnallisesti tärkeitä lintualueita löytyy 11 kappaletta jo ennestään tiedossa olleiden kahden valtakunnallisestikin tärkeän lintualueen, Puurokeidas–Hannankeidas ja Häädetkeitaan luonnonpuisto + Keidaslammit, lisäksi. Lintujen muutonaikaisten kerääntymisalueiden ja muuttoreittien tunnistaminen on erityisen tärkeää, jotta ne voidaan ottaa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa, kuten kaavoituksessa, huomioon ja jotta alueiden linnustollisia arvoja ei vahingossa heikennetä.

Tietoja muuttolintujen reiteistä ja levähdysalueista kaivataan lisää. Niinpä Lauhanvuori – Hämeenkangas Geopark kutsuukin alueen lintuharrastajia osallistumaan Maailman muuttolintujen päivään lauantaina 14.5.2022.

 

Teksti: Eira-Maija Savonen

Kuvat: Terttu Hermansson

Pääkuva: World Migratory Bird Day

Talven hiljaiseloa Geoparkissa – suksilla suolle

Mystiseen suoluontoon on helppo tutustua talvella vaikkapa suksilla. Niillä pääsee sellaisiin paikkoihin, joihin sulan maan aikana ei ole asiaa.

Huidankeitaalle suksilla

Mystiseen suoluontoon on helppo tutustua talvella vaikkapa suksilla. Niillä pääsee sellaisiin paikkoihin, joihin sulan maan aikana ei ole asiaa – osin siksi, ettei sinne pääse, ja siksi, että monet suoalueet ovat lintujen pesimisalueita, joissa ei saa liikkua. Niin myös Huidankeidas.

Huidankeidas sijaitsee Honkajoella, ja sinne on opastettu kulku Siikaistentien varrelta Haukantien kautta. Huidankeitaan parkkipaikalle johtavaa tietä pidetään auki talvisin. Ajoin sinne ja hiihdin polkua pitkin ensin näkötornille.

Umpihankihiihtoa

Polulla ei ollut kävelty edellisen lumisateen jälkeen, joten sain hiihtää umpihangessa. Maisema oli todella kaunis, aurinko paistoi matalalta, miten se tammikuussa voikaan paistaa, ja maalasi lämpimiä sävyjä puiden latvuksiin.

Koivikko

Huidankeitaan laidassa on upea koivikko, jossa puut kaartuivat lumen painosta. Koivikko on syntynyt Honkajoen ja Isojoen kuntien alueella vuonna 1959 roihunneen suurpalon jäljille. Kesällä koivikko on pikkulintujen paratiisi.

Suon rauhaa

Suo avautui uljaana ja rauhallisena, puhdas hanki loisti auringonkajossa. Ei ääntäkään kuulunut. Jatkoin tornilta kaakkoon suon reunan tuntumassa, välillä umpijäässä olevien allikoiden yli ja pehmeiden kermien päältä, välillä sukelsin kitukasvuisten mäntyjen lomitse. Pikkuhiljaa alkoi näkyä elämän jälkiä hangella.

Jälkiä lumella

Kärppä oli kuljeskellut lumen pinnalla määrätietoisesti. Pienet parijäljet kulkivat säännöllisenä nauhana kermien poikki. Kärppä pitää pikkujyrsijät kurissa, mutta se pystyy pyydystämään myös jäniksiä puremalla saalistaan niskaan. Kärpän on nähty käyvän myös metson kurkkuun kiinni.

Pian löysin itseni keskeltä teerien nukkumalähiötä. Lukuisia kieppikoloja ja käytäviä oli siellä täällä, ja koloissa oli myös teerien jätöksiä, jotka paljastivat, kenelle petipaikat kuuluivat. Riittävä määrä pehmeää lunta tarkoittaa teerelle suotuisaa talvea. Se pääsee lepäämään petolintujen ja kylmän ulottumattomiin.

Huidansaloon

Suon laidassa risteili jäniksen jälkiä, jotka eivät näyttäneet johtavan minnekään, ne vain päättyivät. Jänis on ovela tyyppi, sillä se tekee paluuperiä kulkemalla omia jälkiään taaksepäin vähän matkaa ja hyppäämällä sitten sivulle. Siten se harhauttaa mahdolliset saalistajat.

Mättäillä jänis oli kaivanut lunta maahan asti löytääkseen syötävää. Lumi oli onneksi pehmeää, joten se oli päässyt helpolla.

Hiihdin Huidansaloon, joka vaikutti kartalta katsoen kiinnostavalta. Se on suon reunassa kuivalla maalla sijaitseva ”niemi”, loivaa kumpuilevaa maastoa, jonka harjanteet ovat dyynejä ja muinaisia rantavalleja. Suon reunalla oli useita hienoja keloja, ja kuivan maan puolella alkoi upea, avara männikkö. Heti männikön reunassa oli metso kipitellyt edestakaisin. Seurasin vähän matkaa sen jälkiä, jos olisin vaikka tehnyt näköhavainnon, mutta luovuin pian takaa-ajosta.

Hiljainen männikkö

Männikössä kuului vain käpytikan naputusta, kaikki pikkulinnut loistivat poissaolollaan. Keli oli melko kylmä, pakkasta oli reilut kymmenen astetta ja alkoi hiukan tuulla, joten pienemmät siivekkäät olivat varmasti suojaisemmissa metsissä.

Yllätys latvustossa

Eväiden nauttimisen jälkeen palasin takaisin ja ihastelin vielä suon rauhaa ja taivaan hienoja värejä. Paluumatkalla Honkajoen ja Siikaisten välillä havaitsin huurremetson männyn latvassa aterioimassa. Metso käyttää ravinnokseen heikkojen ja vanhojen mäntyjen neulasia, sillä niissä on vähemmän ruoansulatusta haittaavia hartsiaineita. Huurremetsoksi kutsutaan huurteisessa puussa oleilevaa ukkometsoa. Se on erityisesti metsästäjille tuttu termi.

Vaikka talvinen suo näyttää äkkiseltään hiljaiselta, löytyy samoilijalle runsaasti jälkiä ja havaintoja luonnon monimuotoisuudesta karuissa olosuhteissa. Tarinat on kirjoitettu hangen pintaan, ja rauhallisella kulkemisella voi päästä tekemään näköhavaintojakin. Niukka äänimaisema kertoo myös omaa kieltään. Tervetuloa Geoparkin mystisille soille talven kirkkaina päivinä – ja kuutamoöinä!

Teksti ja kuvat: Terttu Hermansson

Lapväärtin-Isojoen vesistöalue ja vesivisio

Lapväärtin-Isojoen vesistöalue saa alkunsa Lauhanvuoren kansallispuiston lähteistä ja puroista. Arvokasta jokialuetta on kunnostettu Freshabit LIFE IP -hankkeen turvin, ja vesistöalueelle laaditaan strateginen suunnitelma, vesivisio.

Lapväärtin-Isojoen vesistöalue

Lapväärtin-Isojoen vesistöalue sijaitsee Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Satakunnan maakuntien alueella, ja joki virtaa kuuden kunnan alueella: Kauhajoki, Isojoki, Karijoki, Kristiinankaupunki, Teuva ja Siikainen. Pieni osa vesistöalueen reunasta sijaitsee myös Kankaanpään kaupungin (Honkajoen) alueella. Vesistöalueen pinta-ala on 1098 km2 ja se kuuluu Kokemäen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalueeseen.

 

Lapväärtin-Isojoen vesistöalue saa alkunsa Lauhanvuoren kansallispuiston lähteistä ja puroista ja laskee Selkämereen Kristiinankaupungin eteläpuolelta. Jokisuisto muodostuu useista pienistä saarista ja niiden väliin jäävistä vesialueista sekä kanavista.

 

Jokivesistön pääuoma ja tärkeimmät sivujoet käsittävät seitsemän osaa: Isojoki, Pajuluoma (kuvassa), Heikkilänjoki, Karijoki, Metsäjoki, Lapväärtinjoen alaosa ja Kärjenjoki. Pääuoman yläpuolista osuutta kutsutaan Isojoeksi ja alinta osaa Lapväärtinjoeksi. ​Lapväärtin-Isojoki muuttaa olemustaan kapeista luonnontilaisista latvapuroista mutkitteleviin jokiuomiin ja leveään suistoalueeseen. Suurinta sivuhaaraa Kärjenjokea kutsutaan yläosalla Siiroonjoeksi ja alaosalla Lillåksi. Pääuoman pituus on 75 kilometriä ja merkittävimpien sivujokien yhteenlaskettu pituus on noin 115 km. Lisäksi vesistöön kuuluu iso joukko pieniä puroja, eli luomia. Vesistöalueen järvisyysprosentti on vain 0,2 %, suurimmat järvet ovat Haapajärvi (52 ha) ja Kangasjärvi (47 ha).

 

Lapväärtin-Isojoki on erittäin merkittävä sen luonnontilaisuuden, kalatalouden ja luonnon monimuotoisuuden ansiosta. Jokilaakson tärkeimmät luontoarvot liittyvät sekä elinympäristöön että lajistoon. Arvokkaimpia elinympäristöjä ovat luonnontilainen jokireitti, mukaan lukien luonnontilaiset purot ja kosket, jokivarren paikalliset merkittävät vanhat luonnonmetsät sekä maakunnallisesti arvokkaat keidassuot. Uhanalaisuutensa perusteella arvokkaimpia lajeja ovat jokihelmisimpukka ja meritaimen. Suojeluarvon näkökulmasta uhkatekijöitä alueella ovat esimerkiksi eroosio, tulvat, pengertäminen, ojitus, perkaus ja ruoppaus, pintavesien saastuminen, veden patoaminen, vieraslajit ja ilmastonmuutos.

Kunnostustoimia Freshabit LIFE IP -hankkeella

Natura 2000 -vesistöalueiden tilaa ja monimuotoisuutta pyritään parantamaan Freshabit LIFE IP-hankkeella. Laajassa luonnonsuojeluhankkeessa ennallistetaan sisävesiä, jokia ja puroja sekä parannetaan satojen lajien elinoloja ja ympäristöjä. Freshabit Life IP – Pohjanmaan joet osahankkeeseen kuuluvat Lapväärtin-Isojoki, Karvianjoen ja Lapväärtin-Isojoen latva-alueet sekä Ähtävänjoki.

Hankkeen aikana Lapväärtin-Isojoella on toteutettu useita kunnostus- sekä vesien ja lajien suojelua edistäviä toimia. Hankkeella on esimerkiksi kunnostettu puroja, elvytetty kuihtuvia jokihelmisimpukkakantoja, rakennettu kalateitä, kosteikkoja, pintavalutuskenttiä ja erilaisia vesiensuojelurakenteita, joiden tarkoituksena on vähentää vesistöihin päätyvää kuormitusta.

Hanke ajoittuu vuosille 2016–2022, ja sitä koordinoi Metsähallituksen Luontopalvelut. Hanke on saanut rahoitusta EU:n LIFE-ohjelmasta. Pohjanmaan alueella toimijoita ovat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Metsähallitus, Suomen Metsäkeskus, Suomen ympäristökeskus, Oulun yliopisto, Luonnonvarakeskus ja Suomen luonnonsuojeluliitto Pohjanmaan piiri.

Lapväärtin-Isojoen vesivisio

Lapväärtin-Isojoen vesistöalueelle laaditaan laajalla yhteistyöllä vesivisiota Freshabit LIFE IP-hankkeen tuella. Vesivision tarkoituksena on koota yhteen alueen asukkaat sekä eri alojen toimijat ja laatia yhdessä tulevaisuuteen ulottuva näkemys vesistön käytöstä ja tilasta. Vesivisiossa on yhteiset tavoitteet ja toimenpiteet, joiden tarkoituksena on sovittaa yhteen muun muassa tulvariskien hallinta, vesivarojen käyttö, vesienhoito, luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja kalatalous Lapväärtin-Isojoella. Lisäksi pyritään saamaan aikaan alueellista sitoutumista toimintaan ja lisäämään tietoisuutta vesistöön liittyvistä asioista alueen luontomatkailu ja elinkeinotoiminta huomioiden.

Vesivision toteuttamisessa mukana ovat Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Lapväärtin-Isojoen valuma-alueen suunnittelutyöryhmä ja monipuolisesti paikallisia sidosryhmäjäseniä esimerkiksi talouselämästä. Vesivisiota on laadittu yhteisissä työpajoissa, ja sen tiimoilta on järjestetty myös luontokuvakilpailu ja kirjastonäyttely. Vesivisio on lisäksi piilottanut geokätköjä vesistöalueelle.

Lisätietoa vesivisiosta löytyy vesivattenvisio.org-verkkosivuilta. Voit myös tutustua Lapväärtin-Isojoen vesivision Tarinakarttaan (ArcGIS Online), joka esittelee paikkatietona tai kuvina Lapväärtin-Isojoen vesistöaluetta ja sen valuma-aluesuunnitelmaa.

Teksti ja artikkelin jokikuvat: Katja Vainionpää

Lohikuva: Matti Saarikoski

Pääkuva Siiroonjoen alkupäästä: Terttu Hermansson

LIFE Revives

Suvi Hämäläinen Etelä-Pohjanmaan Ely-keskuksesta kertoo, että alueella on 2021 syksyllä alkanut lisäksi EU:n rahoitusta saanut LIFE Revives -hanke, jossa kunnostetaan jokihelmisimpukoiden elinympäristöjä ja palautetaan kasvatettuja raakkuja jokeen. Tässä hankkeessa elvytetään jokihelmisimpukkakantoja kolmessa maassa (Suomi, Ruotsi ja Viro), ja hanke kestää vuoteen 2027 asti. Jyväskylän yliopisto koordinoi hanketta, ja muita suomalaisia partnereita ovat Metsähallitus Luontopalvelut, Metsähallitus Metsätalous Oy sekä Etelä-Pohjanmaan, Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset.

 

Kotiseudun luonto ja kulttuurimaisemat elokuvaksi

Kauhajoki-Seuran tuottama ”NÄÄ MAAT, NÄÄ MANNUT – MEIDÄN KAUHAJOKI” -elokuva tehtiin talkoilla ja rakkaudella, kunnianosoitukseksi kotiseudulle ja sen luonnolle.

Nää maat, nää mannut

Kauhajoki-Seuran tuottama ”NÄÄ MAAT, NÄÄ MANNUT – MEIDÄN KAUHAJOKI” sai ensi-iltansa Bio Marlonissa syksyllä 2021. Elokuva tehtiin talkoilla ja rakkaudella, kunnianosoitukseksi kotiseudulle ja sen luonnolle. Kun yleisö löysi elokuvan ja näytöksiä tarvittiin toinen toisensa jälkeen, olivat tekijät kiitollisin mielin. Suosion myötä edistyisi myös perimmäinen toivomus: elokuvan elämyksellinen sisältö innostaa vaalimaan ikiaikaista perintöämme ja liikkumaan kotiseudun moni-ilmeisessä ympäristössä.

Elokuvan taustalla on Kauhajoen poikkeuksellisen laaja yli 100 niteen kotiseutukirjallisuus. Erityisesti luontoa ja kulttuuriympäristöä on kuvattu perusteellisesti viiden kirjan sarjassa: Kauhajoen luonnonkirja (1983) Kauhajoen vesien kirja (1991) Kauhajoen metsien ja soiden kirja (1999) Hämes-Havunen (2006) ja Kauhajoen kulttuurimaisemien kirja (2012). Niidenkin synty oli talkootyön ihme: kaikki noin 100 kirjoittajaa tekivät artikkelinsa perehtyneisyytensä aihepiiristä korvauksetta. Sama koski kymmeniä kuvaajia. Myös kirjat kustannettiin ja 2000-3000 kappaleen painokset myytiin Lions-klubien vapaaehtoistyönä.

Kirjoista avautui ihmeellisiä asioita. Mitä kallioperä kertoo koko planeettamme historiasta, maaperä monista jäätiköitymisvaiheista, mitä latvavesien purotaimenet ja luomanvarsien lehtomainen rehevyys kertovat pohjavesistä. Luetteloa voi jatkaa pitkään; eroosion voima, mykistävät suursuot, Hyypänlaakson ja lakeuden kulttuurimaisemat…

Vuosikymmenen mittaan kirjoista oli opittu paljon. Joistakin oli jäljellä enää arkistokappaleita. Tuli tarve siirtää ne nuoremmille sukupolville ja avata kirja-aarteitten tieto digitaalisin menetelmin kaikkien kiinnostuneitten yhteisölliseen käyttöön sekä perinteisenä lukukokemuksena että runsasta tietoainesta jalostaen. Tähän työhön saatiin Leader- tukea Suupohjan Kehittämisyhdistykseltä. Työhön motivoi myös alueen kuntien ja Metsähallituksen yhteinen Geopark-hanke, jossa luontomme ainutlaatuisuus tuodaan näkyvästi esiin kansainvälisesti. Voisimme ehkä olla senkin tukena.

Keväällä 2019 valmistui Kauhajoki tutuksi -sivusto osoitteessa www.kauhajoki.net. Sivuston ytimessä ovat digitoidut kotiseutukirjat kuvineen ja videoineen. Videoita pidettiin digihanketta suunniteltaessa alun alkaen tärkeänä. Tavoite noin kymmenen videon tekemisestä tuntui aluksi kovin mittavalta, mutta innostuksen vallassa tehdyn suuren työmäärän ansiosta 11 videota saatiin valmiiksi. Videot syntyivät 20 aktiivisen tekijän, käsikirjoittajien, kuvaajien, leikkaajien, selostajien ja äänittäjien toimesta. Osa musiikistakin sävellettiin juuri niitä varten. Videoiden hahmottuessa syntyi myös ajatus elokuvasta, jonka katsojat näkisivät elokuvateatterin isolta kankaalta.

Oli aika palata kotiseutuharrastuksen juurille, talkootyön pariin. Videoitten koostaminen elokuvaksi vaati kiinnostavan alun, aihepiiristä toiseen johdattelevat juonnot, uutta kuvitusta, lisää musiikkia ja kohottavan lopun. Kuitenkin piti samalla hyväksyä se, että koosteeseen syntyisi toistoa, sillä itsenäisiä videoita ei ollut tarkoitus leikata uudelleen. Tämän työn otti omakseen Pentti Kakkori, valokuvauksen ja elokuvataiteen osaaja. Vankan kuvaajakaartin työn tuloksia riitti myös uuden kuvituksen tarpeisiin.  Pentti sai tarvitsemaansa tukea juontoihin ja musiikkiin myös muilta kotiseudun ystäviltä. Kunkin nimi näkyy lopputeksteissä. Pentti sanoo olevansa hyvin kiitollinen heille kaikille.

Niin, mitä elokuvan katsojat sanovat 70 minuutin jälkeen? Tulee tunne, että kotiseutu on katsojille rakas ja siitä tehtyä elokuvaa katsotaan keskittyneesti ja kiinnostuneina. Toistoonkin on suhtauduttu myötämielisellä kommentilla. Kertaus on opintojen äiti!

 

Artikkelin ovat kirjoittaneet Liisa Ruismäki, Kauhajoki-Seuran pj. ja Jussi Kleemola (kuvassa), Kauhajoki tutuksi -sivuston ylläpitoryhmän pj.

Kuvat: Pentti Kakkori

Yläkuva: Marjo Koivisto

Alakuva: Terttu Hermansson

"Tulee tunne, että kotiseutu on katsojille rakas."

Statusjuhla ja Geoparkin Suuri Tarina Skantzin näyttämöllä

Lauhanvuori - Hämeenkangas UNESCO Global Geopark juhli Geopark-statustaan 26.8.2021 Skantzin kulttuurikeskuksessa Karviassa reilun vuoden jälkeen nimityksen myöntämisestä.

Lauhanvuori – Hämeenkangas UNESCO Global Geoparkin statusjuhla ja Geoparkin Suuri Tarina Skantzin näyttämöllä

Lauhanvuori – Hämeenkangas UNESCO Global Geopark juhli Geopark-statustaan 26.8.2021 Skantzin kulttuurikeskuksessa Karviassa reilun vuoden jälkeen nimityksen myöntämisestä. Yleisö johdatettiin Geoparkin erityiseen geologiaan ja kulttuurihistoriaan ohjaaja Kari Hakalan johdolla ja paikallisin näyttelijävoimin toteutetun videoteoksen avulla. Tuhansien miljoonien vuosien geologinen tapahtumaketju paljastettiin katsojille taiteen keinoin.

 

Suomen toinen UNESCO Global Geopark juhli Geopark-verkoston jäsenyyttä vuoden myöhässä, mutta se ei himmentänyt statuksen arvoa osallistuneiden silmissä. Juhlapuheissa korostettiin kaikilla tasoilla tehtyä yhteistyötä, jonka ansiosta status oli mahdollista saavuttaa. Alueen arvokkaat kohteet, toimijoiden pitkäjänteinen sitoutuminen kehittämiseen sekä riittävä ja joustava rahoitus nähtiin Geoparkin kulmakivinä, joita tarvitaan jatkossakin.

 

Tilaisuuden avasi Karvian kunnanjohtaja Tarja Hosiasluoma, joka esitteli myös juhlapaikkaa, Kulttuurikeskus Skantzia. Geopark ry:n toiminnanjohtaja Terttu Hermansson kuvasi mm. Geoparkin valmisteluvaiheita ja painotti yhteistyön merkitystä statuksen saavuttamisessa sekä jakoi Geopark Ranger -koulutuksen suorittaneille todistukset. Metsähallituksen puistonjohtaja Tuula Peltonen, Geoparkin äiti, kiitteli Metsähallituksen ja Geoparkin välistä yhteistyötä ja synergiaa, Satakunnan Ely-keskuksen Maaseutuyksikön päällikkö Timo Pukkila puolestaan kehui Geoparkin hankkeita ja niiden tuloksellisuutta rahoittajan näkökulmasta.

Geopark-status on laadun tae. – Se, että täältä löytyy arvokasta geologiaa, hienoja luontomatkailukohteita ja paikallista aloitteellisuutta, lisää kotiseutuylpeyttä ja luo pohjan erityisesti matkailun kehittämiselle, luonnehti Suomen Geopark-toimikunnan jäsen Jari Nenonen Geologian tutkimuskeskuksesta tämän ison tunnustuksen merkitystä.

Alueen yrityksiä edusti Hannu Raitio SyVillasta; hän muistutti kaikkia siitä, että ymmärtäisimme UNESCOn Geopark-statuksen arvon ja osaisimme hyödyntää sitä. Virallisen juhlapuheen piti Geopark-yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Marketta Nummijärvi, Kauhajoen kehittämispäällikkö. Hän korosti paikallisen yhteistoiminnan lisäksi valtakunnallista yhteistyötä ja Suomen Geoparkien huomioimista myös rahoituksen muodossa.

 

Lauhanvuori – Hämeenkangas UNESCO Global Geopark avattiin virallisesti juhlapuheen jälkeen – tällä kertaa ei leikattu nauhaa, vaan puhujat saivat käteensä Konton turvelevyistä tehdyn palapelin palaset ja kokosivat niistä kuvan Kauhanevasta aamusumussa. Yleisö jännitti, saataisiinko palat oikein kasattua. Palapelin palojen asettelu muistutti sujuvasta yhteistyöstä, jonka avulla statuskin saavutettiin.

Valokuvaaja Kari Leon ikuistamasta maisemasta on tullut Geoparkin ikoni, alue tunnistetaan kuvasta, jota on jaettu sekä maailmalla että kotimaisissa kanavissa, ja se komeilee myös lhgeopark.fi:n etusivulla, messuseinäkkeissä ja tienvarsimainoksissa.

 

Juhla huipentui Geoparkin suureen tarinaan, joka esitettiin yleisölle multimediaesityksenä. Näyttelijä ja ohjaaja Kari Hakala on käsikirjoittanut ja ohjannut kesän 2021 aikana joukon esityksiä, jotka on toteutettu Geoparkin geokohteissa kauhajokisen Ne on -teatterin näyttelijöiden kanssa. Pienistä näytelmistä koottiin videoteos, jota Skantzin näyttämöllä juhlistivat vielä Tiina-Kaisa Aro-Heinilän ja Jukka Käännän säveltämä ja esittämä musiikki sekä Ne on -teatterilaisten performanssiesitykset videon pyöriessä isolla näytöllä.

Näyttämön upeasta lavastuksesta vastasivat Skantzin aktiivinen talkooporukka Joni Vainionpään johdolla. Taideteokset olivat Alpon Savannin Alpo Koivumäen sekä SAMKin taidekoulussa opiskelevan Iina Vartian käsialaa. Esitystekniikasta vastasi Kristian Huovinen H-Soundista.

 

– Videoteos on yhtä aikaa tietoteos sekä yllättävä, koskettava ja hauska taideteos, ihastelee Hermansson. – Reiluun tuntiin on saatu mahtumaan 2 miljardia vuotta geologista ja luonnon historiaa sekä ihmisen toimintaa ja kulttuuria asutuksen alkuajoilta nykypäivään. Video kuvaa iloa ja surua, ihmisen kekseliäisyyttä ja suhdetta luontoon.

Statusjuhla oli osa laajempaa Geoparkin tarinaan liittyvää ohjelmaa, jota rakennetaan yhteistyössä alueen luovan alan toimijoiden kanssa. Tavoitteena on saada aikaan erilaisia sisältöjä ja esitysmuotoja, joilla Geoparkin geologista, luonnon ja kulttuuriperintöä saadaan näkyväksi niin alueen asukkaille kuin matkailijoillekin. Ohjelmatuotantoa rahoittaa EU:n Maaseuturahasto Pohjois-Satakunnan ja Suupohjan Leadereiden kautta.

 

Statusjuhlan yhteistyökumppanina toimi OP Satapirkka. Kiitos!

Ruokapalveluista vastasivat Korsuretket Oy ja Lauhatuotanto Oy

 

Artikkelin valokuvat: Niina Rautiainen

 

 

Valkoinen Puu kehittää vastuullisuuttaan

Geoparkin jäsenyritys Valkoinen Puu halusi tehdä yrityksen ympäristötyötä uskottavasti näkyvämmäksi ja ryhtyi rakentamaan ympäristöjärjestelmää.

 

Geoparkin jäsenyritys Valkoinen Puu halusi tehdä yrityksen ympäristötyötä uskottavasti näkyvämmäksi ja ryhtyi rakentamaan ympäristöjärjestelmää. Taustalla olivat yrityksen arvot, toiminnan kehittäminen ja kilpailussa pärjääminen. Näkyvästi vastuullinen toiminta ei enää ole lisäarvo, vaan se on välttämättömyys.

 

Valkoisen Puun ympäristöjärjestelmäksi valikoitui Ekokompassi, joka toimialariippumattomana järjestelmänä soveltui yrityksen moniin toimintoihin, kahviloihin, leipomoon ja ruokatehtaaseen. – Ympäristöohjelmasta saadaan ryhtiä yrityksen arvojen mukaiseen kasvuun. Sitä kautta saadaan myös lisää ideoita, perustelee markkinointipäällikkö Sirkku Ylikoski, joka vetää Valkoisen Puun ympäristöjärjestelmän kehittämistä.

– Ekokompassi yllätti konkreettisuudellaan, ja työ osoittautui luultua helpommaksi, Ylikoski toteaa ilahtuneena. – Saimme itse valita kehitettävät kokonaisuudet omien tavoitteidemme ja arvojemme pohjalta. Valkoisen Puun kehitettävien asioiden listalta löytyvät mm. jätteet ja lajittelu, energia, vastuulliset hankinnat, viestintä ja vaikuttaminen sekä luonnon monimuotoisuus. – Valitsimme sellaiset asiat, joihin voimme vaikuttaa ja joita haluamme kehittää. Vuokratiloissa emme esimerkiksi voi vaikuttaa, millaista sähköä kulutamme, mutta voimme käyttää vähemmän sähköä kuluttavia laitteita. Taloudellisuus ja ympäristönäkökohdat kulkevat käsi kädessä.

Hävikin vähentämiseen löytyy monenlaisia keinoja ruokalistan suunnittelusta lähtien. Luonnon monimuotoisuutta voidaan edistää mm. valitsemalla laiduntavan karjan lihaa. Hankinnoissa suositaan ympäristömerkittyjä tuotteita, lähituotteita ja luomua. – Työssä edetään tuoteryhmä kerrallaan, aluksi voidaan tarkastella vaikkapa vain maitotuotteita.

 

– Tavoitteet ja toimenpiteet ovat konkreettisia, niitä on helppo käydä henkilöstön kanssa läpi. Käsittelemme osion kerrallaan, koulutamme henkilöstöä ja jaamme asiakkaille tietoa, listaa Ylikoski. Järjestelmää on kolme vuotta aikaa toteuttaa. Se ei ole kuitenkaan koskaan valmis, vaan kyse on jatkuvan kehittämisen ohjelmasta. – Asetamme välitavoitteita ja kolmen vuoden jälkeen taas uusia tavoitteita. Tällä toimialalla ei kaikkea voi saadakaan täysin vastuulliseksi, sillä taistelemme ankarien hintarealiteettien kanssa. Tavoittelemme kuitenkin sitä, että mahdollisimman iso osa tuotteista on lähituotteita ja luomua.

Järjestelmä selkiyttää toimintaa monella tavalla, ja kun on kerran rakentanut sen, säästyy myös aikaa jatkossa. – Hankinnat on yhdenmukaistettu ja kilpailutettu ja on löydetty hyviä uusia tuotteita, joita henkilöstön on helppo tilata. Jätehuoltosuunnitelma oli aiemmin vähän levällään, mutta nyt se on selkeä – aikaa ja energiaa säästyy.

 

Miksi ympäristöjärjestelmätyöhön tulisi ryhtyä? – Jos haluaa pysyä kilpailussa mukana, vastaa Ylikoski. Hän tutki yrityksen kohderyhmiä ja tunnisti tiedostavat asiakkaat. – Vastuullisuutta ja luomua kysytään. Vastuullisuus pitää todentaa konkreettisesti. Työ vaatii viitseliäisyyttä, mutta on innostavaa ja hyödyllistä. Se on yritykselle mahdollisuus kehittää omaa toimintaa ja samalla kiistattomasti todistaa ymmärrettävällä tavalla, että se on vastuullisuustyössä mukana. Vastuullisuus on myös osa työnantajamielikuvaa. Nykyajan nuoret haluavat olla mukana vastuullisessa liiketoiminnassa. Ajattelemme sitä panostuksena sekä kehittämiseen että markkinointiin. On meistä itsestämme kiinni, miten paljon sitä osaamme viestinnässä hyödyntää.

– Jos Suomi haluaa panostaa kestävän matkailuun, kannattaa olla ensimmäisten mukana matkassa, Ylikoski kannustaa. – Luontomatkailussa ei ole varaa jättäytyä ulkopuolelle.

 

Kuvat: Valkoinen Puu