Jääkaudelta nykyhetkeen − Luontoa lähellä ja kaukana

Honkajoen lukiolaiset ovat retkeilleet Lauhanvuoren kansallispuistossa sekä ulkomaisissa kohteissa ja tehneet havaintoja ympäristöstä. Lukiolaiset kertovat kokemuksistaan ja oppimastaan.

Siirtolohkareita Suomessa ja Puolassa

Siirtolohkareet ovat suuria kiviä, jotka ovat kulkeutuneet vähintään kaksi kertaa oman pituutensa verran. Jäätikkö on kantanut päällään ja siirtänyt maa-ainesta pitkiäkin matkoja. Jään sulaessa aines on pudonnut maahan ja näin siirtolohkareet ovat syntyneet jääkaudella. Siirtolohkareita käytetään ympäristön maisemointiin ja estetiikkaan. 

Suomessa isoja siirtolohkareita on suhteellisen paljon. Suomen siirtolohkareet ovat irtautuneet lähialueen kallioperästä. Esimerkiksi Honkajoen siirtolohkare on voinut irrota läheisestä Lauhanvuoresta tai jopa Vaasan alueelta. 

Puolaan siirtolohkareet ovat tulleet kaukaa, jopa Suomesta asti. Puolassa niitä ei ole paljon. Puolassa lohkareet eivät myöskään ole yhtä suuria kuin Suomessa. Puolassa monet kivet ovat myös maan alla, koska alavilla alueilla on paksuja maa-aineskerrostumia. 

Kuva: Kalle Männistö, Lauhanvuoren kansallispuisto

Muinaiset rantavallit Lauhanvuorella

Viimeisimmän jääkauden aikana mannerjäätikkö painoi maankuoren lommolle. Jääkauden loputtua maanpinta lähti palautumaan jääkautta edeltäneeseen korkeustasoon. Jään sulettua noin 10 500 vuotta sitten Lauhanvuori oli saari, jota ympäröi Itämeren muinaisvaihe, Ancylusjärvi. Maanpinnan noustua Lauhanvuori yhdistyi mantereen kanssa.

Lauhavuorelta voi erottaa muinaisia rantavalleja. Rantavallit ovat syntyneet kohtiin, joissa vedenpinta on maankohoamisen aikana pysähtynyt hetkeksi. Näihin kohtiin on syntynyt rantamuodostumia, joita aallokko on huuhtonut. Lauhankankaalla vanha merenranta erottuu pienenä kivikkoisena kohoumana.

Kivijata on reunajyrkänteen jäännös. Se on syntynyt murentuneesta kalliosta ja jääkauden ja sen jälkeisten rantavoimien ja maanjäristysten vaikutuksesta. 

Kuva: Kalle Männistö, Lauhanvuoren kansallispuisto

Rannansuuntaisten merivirtausten aikaansaamat muodostumat Itämerellä

Kynnäksen muodostuminen

Kynnäs syntyy, kun tuuli ja merivirta kuljettavat yhdessä pohjasedimenttiä ja muodostavat siitä uutta rantaa. Itämerellä tuuli puhaltaa pääsääntöisesti lounaasta ja siksi Itämeren rannalle muodostuu viistosti ohuita ja pitkiä rantamuodostumia eli kynnäitä.

Veikselin kynnäs

Veikselin kynnäs sijaitsee Puolan rannikolla Gdańskinlahdella Gdańskista itään. Se on noin 70 kilometriä pitkä ja leveimmillään 1,8 kilometriä leveä. Veikselin kynnäs alkoi muodostua noin 8500-3000 vuotta sitten. Kynnäksen Itämeren puoleisella rannalla on hiekkaa ja mantereen puoleisella rannalla kiviä.

Kuurinkynnäs

Kuurinkynnäs sijaitsee Liettuan eteläosassa ja se on irrallaan mantereesta. Kuurinkynnäksen pohjoinen osa kuuluu Venäjälle. Kuurinkynnäs on noin 98 kilometriä pitkä ja sen leveys vaihtelee noin 400 metristä 3,8 kilometriin. Niemi työntyy dyynimäisesti etelästä pohjoiseen. 

Kuurinkynnäällä sijaitsee Kuurinkynnään kansallispuisto. Kynnäs hyväksyttiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon ja maailmanperintökohteeksi vuonna 2000. Se on Liettuan ja Venäjän yhteinen kohde, joka on suojeltu luonnon- ja kulttuuriarvojensa takia esimerkkinä alueesta, jolla ihminen on vaikuttanut maisemaan. Kuurinkynnään pohjois- eli Liettuan puoleinen osa on eksklaavi, jonne pääsee maitse ainoastaan Venäjän kautta.

Helin niemimaa eli Helinkynnäs

Helinkynnäs on Pohjois-Puolassa Itämereen Gdańskinlahteen työntyvä hiekkakynnäs. Niemimaa erottaa Puckinlahden Itämerestä ja on noin 35 kilometriä pitkä. Puckinlahti on Gdańskinlahden matala luoteisosa. Helin niemimaan leveys vaihtelee 200 metristä kolmeen kilometriin. Helinkynnäs on ollut hyvin merkittävä taisteluasema sotien ja muiden taisteluiden aikana.

Kuva: Juho Peltoniemi, Helin niemimaa

Puolassa vieraillessamme kävimme Helin niemimaalla bussilla. Se oli hieno kokemus, sillä oli erikoista huomata että maakaistale, jonka päällä ajettiin, oli hyvin kapea, mutta matka kärkeen oli silti hyvin pitkä. Mielenkiintoista oli myös se, kuinka erilainen luonto oli tien eri puolilla. Toisella puolella oli runsaasti metsää ja paljon vihreää, metsämäistä kasvustoa, kun taas toisella puolella karumpaa, kuivempaa ja lyhyempää kasvustoa.

Mantereen puoli oli kuivempi ja siellä oli pelkkä pieni kiviranta. Meren puoli taas oli vehreä ja siellä oli erittäin suuri hiekkaranta. Helin kynnäs, kuten muutkin kynnäät, kasvaa yhä koko ajan, joten meren puoleinen kaistale kynnäästä yltää koko ajan yhä pidemmälle ja pidemmälle. Ranta levittyy, kun uutta maa-ainesta ilmaantuu rantaan koko ajan aallokon mukana. Helin niemimaan puut kasvavat vinoon, koska rannalla on kova tuuli ja pehmeä maasto, joka muodostuu hienosta hiekasta.

Kuva: Juho Peltoniemi, Helin niemimaa

Suppakuopat

Suppakuopat ovat syntyneet jääkaudella jään sulaessa. Suuret jäälohkareet ovat irronneet jäämassasta ja hautautuneet hiekkaan. Sulaessaan ne ovat muodostaneet kuopan soraan tai hiekkaan. Supat ovat usein pyöreähköjä ja niitä muodostuu usein harjuille. Suppakuoppia on hyödynetty esimerkiksi muinoin vihollissuojina ja Lahden Suurmäki on rakennettu suppaan. 

Kuva: Kalle Männistö, Lauhanvuoren kansallispuisto

Bialowietsan kansallispuiston suppakuopat eivät ole hirveän syviä tai suuria. Ne ovat rehevämpiä kuin Suomen suppakuopat, sillä ne ovat lehtimetsävyöhykkeellä. Supat ovat peittyneet kasviaineksesta ja aines on suurelta osin maatunut. Puolaan kulkeutuneet jäälohkareet ovat olleet pienempiä ja siksi Puolan suppakuopat ovat Suomen kuoppiin verrattuna pienempiä.

Kuva: Risto Majakangas, Bialowietsan kansallispuisto

Metsäpeura ja visentti

Visentti 

Visentti on amerikkalaisen biisonin lähisukulainen ja Euroopan suurin maanisäkäs. Visentit liikkuvat laumoina lehtimetsissä ja metsäniityillä ruohokasveja ja puiden lehtiä syöden. 

Visentillä oli laajat elinalueet vielä 1800-luvulla Keski- ja Itä-Euroopassa. Laji muuttui kuitenkin harvinaseksi metsästyksen vuoksi. Visentille oli käydä huonosti 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Tuolloin sekä Kaukasuksella että Puolassa elävät viimeiset visentit hävisivät luonnosta. Viimeinen luonnossa elänyt visentti ammuttiin Puolan Bialowiezassa vuonna 1921. 

Lajia oli onneksi vielä eläintarhoissa ja visentti voitiin palauttaa takaisin alkuperäisille elinalueilleen. Visentin pelastivat eläintarhat, joissa perustettiin ensimmäinen kantakirja tämän lajin suunnitelmallista lisääntymistä varten. Tarhoissa olleet 50 yksilöä saatiin lisääntymään niin hyvin, että laji voitiin palauttaa luontoon jo 1950-luvulla. Myös Korkeasaaresta on viety visenttejä suojelualueelle Venäjälle. Visenttien nykyinen luonnonkanta on parin tuhannen yksilön kokoinen ja suojelutyötä jatketaan edelleen. Visentti kuuluu edelleen eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelmaan, jolla pyritään kasvattamaan elinvoimainen tarhakanta. 

Kuva: Kalle Männistö, Bialowietsan kansallispuisto

Metsäpeura

Metsäpeura on poron villi sukulainen, joka on sopeutunut lumiseen havumetsään. Sen sorkat ovat suuremmat ja jalat korkeammat kuin porolla. Tarkka hajuaisti auttaa löytämään jäkälää lumen alta. Sarvet ovat kapeammat ja sopivat siksi paremmin metsissä liikkumiseen. Metsäpeurojen sorkista myös kuuluu naksuva ääni, jonka avulla lauma kuulee toisensa, eikä eksy joukosta. 

Metsäpeuroja elää vain Suomessa ja Venäjän Karjalassa, yhteensä noin 4500 yksilöä. Laji on elänyt aikoinaan koko metsäisen Suomen alueella ja se oli tärkeä riistaeläin jo kivikaudella. 1900-luvun alussa tuliasein varustautuneet metsästäjät pyydystivät peurat sukupuuttoon Suomesta, mutta Venäjän puolelta vaelsi Kainuuseen uusia metsäpeuroja. Venäjällä peuroja metsästetään edelleen paljon. Metsäpeuran siirto- ja palautusistutuksia on tehty Suomenselälle ja Ähtäriin. 

Vuonna 2016 alkoi MetsäpeuraLIFE-luontoonpalautushanke, johon myös Korkeasaari osallistuu. Hankkeen aikana peuroja palautetaan luontoon Etelä-Pohjanmaalle ja Pirkanmaalle, Lauhanvuoren ja Seitsemisen kansallispuistojen läheisyyteen. Myös Venäjän puolella lajia lisäännytetään luontoonpalautuksia varten. Sinäkin voit tukea metsäpeurojen paluuta eteläiseen Suomeen. 

Kuva: Juho Peltoniemi, Lauhanvuoren kansallispuisto

Visentin ja metsäpeuran yhtäläisyydet

Visentillä ja metsäpeuralla on samankaltainen historia. Molemmat lajit on metsästetty sukupuuttoon samoihin aikoihin 1900-luvun alkupuolella. Metsäpeura elää havumetsissä vain Suomessa ja Venäjän Karjalassa. Visentti elää lehtimetsissä Itä- ja Keski-Euroopassa.

Molempia lajeja on alettu suojella ja niiden kanta on lähtenyt nousuun. Visenttiä suojellaan esimerkiksi Puolan Bialowiezassa, joka onkin ainut jäljelle jäänyt suuri lehtimetsäalue Euroopassa. Metsäpeuraa suojellaan Suomessa, minkä ansiosta sen kanta on lähtenyt nousuun. Esimerkiksi Lauhanvuoren kansallispuistoon on perustettu metsäpeura-aitaus, millä pyritään luomaan Lauhanvuoren alueelle elinvoimainen metsäpeurakanta.

Osa retkien kustannuksista on katettu maaseuturahoitteisesta Lauhanvuori Region Geopark-alueeksi -hankkeesta, joka toteutettiin vuosina 2016−2018. 

Alkuperäinen teksti: Honkajoen lukion oppilaat

Pääkuva: Pasi Talvitie, Lauhanvuoren kansallispuisto

Viimeinen kuva: Juho Peltoniemi, Lauhanvuoren kansallispuisto

Lähteet:

Koivisto M. 2004: Jääkaudet.

Strahler A. ja Strahler A. 1951: Physical Geography. 

http://www.geologia.fi/ 

http://www.gtk.fi/geologia/retkeily/lohkareet/ 

https://www.korkeasaari.fi/elain/metsapeura/ 

https://www.lauhanvuoriregion.fi/kohteet/

Retkillä oppii luonnosta ja ympäristöstä.