Geoparkin rakennettu kulttuuriympäristö

Lauhanvuori - Hämeenkangas UNESCO Global Geoparkin alueella voi ihastella monipuolisia rakennettuja kulttuuriympäristöjä. Alueelta löytyy historiallisia maaseutumiljöitä talonpoikaistaloineen sekä modernimpaa arkkitehtuuria.

Rakennettu kulttuuriympäristö

Rakennettu kulttuuriympäristö koostuu yhdyskuntarakenteesta, rakennuksista sisä- ja ulkotiloineen, pihoista, puistoista, silloista sekä muista rakenteista. Rakennettuun kulttuuriympäristöön kuuluvat niin vanhat talonpoikaistalot kuin modernit teollisuusrakennuksetkin. Usein ainutlaatuinen arkkitehtuuri sekä edustavat rakennukset ja kylät toimivat alueensa maamerkkeinä ja tunnuksina.

Kuva: Laura Koivumäki, Kankaanpään opisto

Geoparkin alueelta löytyy useita valtakunnallisestikin merkittäviä rakennettuja ympäristöjä. Edustavaa talonpoikaisarkkitehtuuria on Vuorijärven ja Leppijärven kylissä Siikaisissa, Karviankylässä Karviassa sekä Isojokilaaksossa Isojoella. Modernimpaa arkkitehtuuria alueella edustavat Kankaanpään keskustan punatiiliarkkitehtuuri ja Niinisalon varuskunnan kasarmialue. 

Kuva: Terttu Hermansson, Siikainen

Siikaisten talonpoikaisarkkitehtuuri

Siikaisten alueella oli aikoinaan suuret metsävarat ja niiden lisäksi hyvät uittomahdollisuudet läheisille sahoille. Metsäkaupat vaurastuttivat talonpoikia ja vauraus haluttiin osoittaa komeiden rakennusten avulla. Siikaisten talonpoikaisarkkitehtuurin helmiä ovat koristeelliset, moni-ikkunaiset ja kulmista viistetyt lasikuistit. Kuistien koristelusta vastasivat yleensä kiertelevät rakentajat, jotka olivat saaneet oppinsa laivanrakentamisesta. He saattoivat saada palkaksi markan jokaisesta ikkunaruudusta. 

Lasikuistit ovat kauniita, mutta myös työläitä tehdä ja ylläpitää. Vuorijärven Ylisentalossa kerrotaan olleen kuistin, jossa oli ikkunaruutu jokaiselle vuoden päivälle. Talon emäntä olikin ollut kovin väsynyt pikkuruisten ruutujen pesuun. Koristeellinen lasikuisti löytyy myös Siikaisten keskustassa sijaitsevasta vanhasta kansakoulusta, joka rakennettiin vuonna 1882. Rakennusta onkin kutsuttu kuistikouluksi ja se toimii nykyään kotiseutumuseona. 

Kuva: Sari Vuorela, Siikaisten kotiseutumuseo

Talonpoikastilojen päärakennukset ovat pitkiä ja kapeita rungoltaan, ja kauniiden lasikuistien lisäksi rakennuksia koristavat usein vellikellot. Hyvin säilyneitä esimerkkejä rakennuskannasta löytyy esimerkiksi Vuorijärven ja Leppijärven kylistä. 

Kuva: Terttu Hermansson, Siikainen

Hämes-Havunen

Kauhajoella edustava esimerkki 1800-luvun eteläpohjalaisesta talonpoikaisarkkitehtuurista on Hämes-Havusen umpipihakokonaisuus. Kokonaisuus on osa Hyypänjokilaakson maisemanhoitoaluetta ja nykyisin suosittu tapahtumapaikka. Se on alueen parhaiten säilynyttä vanhaa rakennuskantaa ja liittyy tiiviisti Kauhajoen asuttamisen historiaan.

Hämes-Havusen kaksikerroksinen isotupa on rakennettu 1827 ja pikkutupa 1860-luvulla. Kolmatta sivua rajaa pitkä aittarivi, ja karjapihan sivuja rajaavat eläinsuojat ja lato. Umpipihan ulkopuolelta löytyy sauna, paja ja kaksi aittaa. Rakennukset aseteltiin umpipihan muotoon käytännön syistä. Piha suojasi pedoilta ja rakennustapa säästi tilaa. 

Kuva: Kauhajoen kaupunki, Hämes-Havunen

Hämes-Havunen sijaitsee Kyrönjoen varrella, ja tilan ohi kulkeva maantie on osa vanhaa Kyrönkankaan tietä. Tietä pitkin paikalle saapui tiettävästi Havusen suvun kantaisä Tyni Hannunpoika 1600-luvulla. Paikan ensimmäinen rakennus oli joen varteen rakennettu kalamaja. Sen yhteyteen rakennettiin myöhemmin asuin- ja muita rakennuksia. Näissä rakennuksissa oli aikoinaan myös kestikievari. Nykyiselle paikalle rakentaminen alkoi 1800-luvulla.

Kuva: Riitta Alapiha, Hämes-Havunen

Kirjailija ja kansanperinteen keräilijä Samuli Paulaharju kuvaili Kauhajoen asuttamista vuonna 1935 seuraavasti: ”Sanotaan Hämeen rintamailta, Hauhoosta tulleen ensimmäisen talontekijän näin maille, ja Hämes-Havuusen hän ryskäsi jokirantaan – tulevalle Kauhajoen rinnalle. Kolkkona korpena, rumana ryteikkönä silloin oli koko ranta, kun hauhoolainen sen otti kotopaikakseen.” 

“Mutta rintaa se nyt on. Ja komeana kohoaa nyt Hämes-Havunen rukihisten peltojensa keskellä, ja ylpeinä seisoa könnäävät varijalaat isäntänsä ja kotopaikkansa vartijoona. Siinä kaksikerroksinen tuparati, vellikello vielä harjalla, porttikäytävä pihaan, hauskat ristikkoaidat talontien kahta puolta, ja tien vieressä vanhojen aittojen sievä kunnianarvoisa kolmiyhteys. Hyvin kehtaa olla koko pitäjehen vanhimpana.” 

Kuva: Riitta Alapiha, Hämes-Havunen

Hämes-Havunen on upea ja valtakunnallisesti arvokas rakennusperintökohde. Etelä-Pohjanmaalla talonpoikia vaurastutti tervanpoltto, mikä mahdollisti komeiden asuinrakennusten ja niitä ympäröivien talousrakennusten rakentamisen. Hämes-Havusella oli hallussaan laajat kangasmetsät, ja tervanpolton lisäksi vaurautta toi karjanhoito. Tilan komeuteen vaikutti myös vanha perinne, jonka mukaan sukutalo piti aina jättää seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin se on itse saanut. Kauhajoen kunta osti rakennuskokonaisuuden 1970-luvulla ja se peruskorjattiin.

Kuva: Riitta Alapiha, Hämes-Havunen

Sanssinkartano

Kauhajoen keskustassa sijaitsee nykyisin kokous- ja juhlatilana toimiva Sanssinkartano. Nimestään huolimatta rakennus ei ole ollut varsinainen kartano, vaan suuri maatila. 1800-luvulla tätä Yli-Knuuttilan tilaa viljeli Saksasta Suomeen tullut Von Schantzin suku, mistä rakennus on saanut nimensä. Päärakennus valmistui vuonna 1863.

Tila oli suvun omistuksessa yli sata vuotta, ja sinä aikana tilalla oli kolme eri isäntää. Kaikki heistä olivat tunnettuja miehiä Kauhajoella ja innokkaita osallistumaan yhteiskunnallisiin tehtäviin. Suku myi kartanon Kauhajoen kunnalle vuonna 1903, ja rakennus toimi kunnalliskotina vuoteen 1986 asti. Vuonna 1997 Sanssinkartano peruskorjattiin nykyiseen loistoonsa.

Kuva: Sirkku Ylikoski, Sanssinkartano

Isojokilaakson kyläasutus ja kirkkomaisema

Isojoella perinteistä eteläpohjalaista rakennuskantaa löytyy Isojokilaaksosta. Isojoki oli pitkään eräaluetta, kunnes Vaasa-aikana 1500-luvulla erämaita alettiin asuttaa ja ottaa viljelyksille. Tällöin asutus asettui luonnollisesti jokilaakson viljaville maille. 

Historiallista Isojokilaakson viereisille mäenharjanteille syntynyttä asutusta on säilynyt kirkonkylän ympäristössä ja Koppelonkylässä. Alueella on tyypillisiä eteläpohjalaistyylisiä pitkiä, puolitoistakerroksisia talonpoikaisrakennuksia, joissa on suljetut neliömäiset pihapiirit. Isojokilaakson maisemaa koristavat vanhoja maanteitä reunustavat kiviaidat. Peltomaiseman keskipisteenä on Carl Ludvig Engelin suunnittelema ristikirkko vuodelta 1833. 

Kuva: Isojoen seurakunta, Isojoen kirkko

Karviankylä

Karvian Karviankylä edustaa pitäjänsä vanhinta kyläasutusta, ja sen historia ulottuu 1600-luvun puoliväliin. Kylässä on tyypillistä pohjoissatakuntalaista talonpoikaista rakennuskantaa. Huomattavin yksittäisistä rakennuksista on Lähdeniemen rakennusryhmä, johon kuuluvat päärakennus, puotirivi, erikoisen muotoinen makasiini ja vanha kellari. Viljelymaiseman pienikokoiset rantapellot viettävät Karvianjärveen.

Kuva: Arto Ala-Karvia

Kontinkylän vanha aitta

Jämijärven Kontinkylästä löytyy kiinnostava historiallinen rakennus, Kontin tilan vanha aitta. Aitta saattaa olla Suomen vanhimpia puurakennuksia ja on mahdollisesti peräisin vuodelta 1553, sillä kyseinen vuosilukukaiverrus löytyy aitan seinästä. Nykyiselle paikalleen aitta on mahdollisesti siirretty vuonna 1880. Muistitiedon mukaan aittaa on muun muassa tilapäisesti käytetty vaatteiden ja muun pikkutavaran säilytykseen. 

Jos aitta tosiaan on rakennettu 1550-luvulla, mikä on todennäköistä, ovat sen juuret Pohjois-Satakunnan erätalouden ajassa. Siksi sen alkuperäinen käyttötarkoitus on luultavasti ollut kaskiviljan säilöminen sekä mahdollisesti riistalintujen ja turkisnahkojen säilyttäminen. 

Kuva: Tuomo Leikkola, Kontinkylä

Kankaanpään arkkitehtuuri

Modernimpaa arkkitehtuuria on Kankaanpäässä, jonka keskipiste on eläväinen ja perinteikäs tori. Torin ympäristössä on liikekeskuksia, jotka ovat peräisin jälleenrakennuskaudelta. Yksi kiinnostavimmista kohteista on 1930-luvulta peräisin oleva Postelli, joka on entinen postitalo. Nykyisin rakennuksessa toimii viihtyisä kahvila. 

Kuva: Laura Koivumäki, Postelli

Kankaanpäässä toripäiviä alettiin järjestää vuonna 1902 kirkon edustalla sijaitsevalla aukiolla. Tori siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1912, minkä jälkeen Kankaanpään keskusta alkoi muodostua sen ympärille. Melko pientä torialuetta laajennettiin, kun torikaupan suosio kasvoi. Laajennuksen yhteydessä myyjät saivat pärekattoiset katokset. 

Torilla myytiin aluksi eläimiäkin, mutta myöhemmin perustettiin erillinen eläintori eläinkauppaa varten. Osittain toripäivien myötä Kankaanpää nousi talousalueensa keskukseksi, ja toripäivistä muodostui Pohjois-Satakunnan markkinat. Kankaanpään tori on vireä edelleen, ja toripäiviä järjestetään kerran viikossa torstaisin, kesäaikaan myös lauantaisin. 

Kuva: Niilo Santaharju, Satakunnan Museo, Museovirasto-Finna, Kankaanpään tori vuonna 1928

Kankaanpää on tunnettu sen omaleimaisesta punatiiliarkkitehtuuristaan. Punatiili valikoitui julkisivumateriaaliksi luonnostaan paikallisen tiiliteollisuuden ansiosta. Myöhemmin punatiiltä alettiin valita tarkoituksella, ja siitä tuli Kankaanpäässä hyvin suosittu rakennusmateriaali niin julkisissa rakennuksissa kuin asuin-, liike- ja teollisuusrakentamisessakin. 

Kuva: Juha Levonen, Kankaanpää

Kankaanpään arkkitehtuurin keskeisiä kohteita ovat kaupungintalo vuodelta 1967 sekä 1970-luvulla valmistuneet liikuntakeskus ja entinen seurakuntakeskus. Nämä rakennukset ovat Kaija ja Heikki Sirenin suunnittelemia. Vuonna 1992 valmistunut virastokeskus on myöskin tunnettua punatiiltä, ja sen on suunnitellut arkkitehtitoimisto Kouvo & Partanen. Sama toimisto on suunnitellut Kankaanpään taidekoulun, joka valmistui vuonna 1995. 

Kuva: Laura Koivumäki, Kankaanpään kaupungintalo

Kankaanpään mielenkiintoiseen arkkitehtuurin pääsee tutustumaan Kankaanpään kaupunginmuseon VIIVA-näyttelyn myötä. Näyttely kertoo modernista arkkitehtuurista sekä kaupunkisuunnittelusta Kankaanpäässä 1930-luvulta tähän päivään. Näyttely on avoinna huhtikuuhun 2022 saakka. Löydät kohteet kaupunkimiljööstä VIIVA-näyttelyn arkkitehtuurikartan avulla. 

Kuva: Kankaanpään kaupunginmuseo

Niinisalon varuskunnan kasarmialue

Kankaanpäässä sijaitseva Niinisalon varuskunnan kasarmialue kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Se edustaa Suomen puolustusvoimien 1930-luvun edistyksellistä arkkitehtuuria. Niinisalon kasarmialue perustettiin 1930-luvulla valtakunnalliseksi kertausharjoituskeskukseksi. 

Rakennukset ovat tyyliltään askeettista funktionalismia, jolle tyypillistä ovat sileäksi rapatut, koristelemattomat vaaleat julkisivut. Keskellä aluetta on vuonna 1935 puolustusvoimien kertausharjoituskeskukseksi rakennettu kasarmirakennus. Alueen pääsuunnittelijana on toiminut arkkitehti Kalle Lehtovuori. Kasarmirakennuksen lisäksi hän suunnitteli 1930-luvulla muutkin keskeiset rakennukset, kuten miehistösaunan, sairaalan, keittiö- ja ruokalarakennuksen, kahvila- ja leipomorakennuksen, upseerien kerrostalon ja koeampuma-aseman. 

Kuva: Museovirasto-Finna, Niinisalon kertausharjoituskeskus vuonna 1939

1940-luvun puolella valmistui Lottakahvila, nykyinen sotilaskoti. Se kunnostettiin 1990-luvulla alkuperäistä arkkitehtuuria vaalien. Rakennuksen vieressä on 1940-luvulla rakennettu entinen lottien asuinrakennus, Impilinna. 

Kuva: Laura Koivumäki, Niinisalon sotilaskoti

Vuosina 1957-1958 rakennettiin Niinisaloon Selvaag-menetelmällä asuinrakennuksia. Selvaag-talojen alkuperä on Norjassa, jossa ne syntyivät sodan jälkeisen asuntopulan tarpeisiin. Talot on rakennettu hyvin yksinkertaisilla menetelmillä, ja niistä on karsittu pois kaikki turha ja epäoleellinen. Asuintalojen alhainen hinta ja rakentamisen nopeus olivat tärkeitä ominaisuuksia jälleenrakennuskaudella. Suomessa Selvaag-taloja on Niinisalon lisäksi muun muassa Helsingissä, Oulussa ja Joensuussa.

Kuva: Laura Koivumäki, Niinisalon Selvaag-talot

Rakennetut kulttuuriympäristöt ovat Geoparkin edustavia maamerkkejä

Geoparkin alueelta löytyy rakennettuja kulttuuriympäristöjä, jotka edustavat eri aikakausia ja rakennustyylejä. Ainutlaatuinen arkkitehtuuri ja rakennukset ovat kuntien ja kylien edustavia maamerkkejä. Talonpoikaisarkkitehtuuri ilmentää arkistaa elämää maaseudulla. Alueen luonnonvarat mahdollistivat talonpoikien vaurastumisen esimerkiksi metsäkauppojen ja tervanpolton myötä. Vaurastuminen haluttiin tuoda esiin rakentamalla komeita taloja ja kauniita kuisteja. Eri puolilta Geoparkin aluetta voi löytää näitä upeita vanhoja talonpoikaistaloja ja niiden historiallisia pihapiirejä.  

Kuva: Eino Nikkilä, Museokeskus-Finna, Otamon Vanhatalo vuonna 1930

Modernimpaa arkkitehtuuria kaipaava voi ihailla Kankaanpään omaleimaista punatiiliarkkitehtuuria ja kaupungin eläväistä toria ympäristöineen. Niinisalon varuskunnan liepeillä pääse tutustumaan valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun ympäristöön. Varuskunta toi mukanaan elämää ja palveluita alueelle. 1940-luvulla Niinisalon kylänraitin varrelta löytyi muun muassa useita kahviloita, hotelli ja elokuvateatteri. 

Kuva: Museovirasto-Finna, Niinisalon keskusta 1970-luvulla

Teksti: Jenna-Maria Lehmijoki

Pääkuva: Riitta Alapiha

Kuvaotsikoiden kuvat: Terttu Hermansson, Julia Kivelä

Lähteet:

Collander, Raija. 1999. Siikaisten lasikuistit – Pohjois-Satakunnan kaunottaret.

Kankaanpään kaupunginmuseo Museo – Kankaanpään kaupunki (kankaanpaa.fi) 

Kankaanpään kulttuuriympäristöohjelma https://www.kankaanpaa.fi/wp-content/uploads/2020/02/Kankaanpaan_kulttuuriymparistoohjelma.pdf 

Museovirasto https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/rakennettu-kulttuuriymparisto/valtakunnallisesti-merkittavat-rakennetut-kulttuuriymparistot

Lions Club Kauhajoki ry. 2006. Hämes-Havunen – Pohjalaista rakennustaitoa jälkipolville.  Hämes-Havunen | Kauhajoki tutuksi

Museoviraston Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt –palvelu RKY  ι  Museovirasto

Parkanon rakennetun ympärstön selvitys https://www.parkano.fi/images/stories/Parkanon_rakennetut_kulttuuriympristt.pdf

Pihlaja, Mirjam. 1984. Isojoen pitäjän kirja

Satakunnan Museon y-pakki palvelu y-pakki – tietoa palvelusta (y-pakki.fi)

Selvaag-talot https://fi.wikipedia.org/wiki/Selvaag-talo

Siikaisten matkailukohteet Kohteet – Siikainen 

Uusi-Seppä, Niina. 2012. Satakunnan kulttuuriympäristöt – eilen, tänään, huomenna.

Valonen, N. 1946. Vuosiluvulla merkittyjä rakennuksia Ikaalisten ja Parkanon seudulta. Satakunnan Kotiseutututkimuksia 12.

Tutustu Geoparkin arvokkaisiin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin

Hämes-Havunen

Lue lisää Kauhajoen kaupungin verkkosivuilta.

Osoite: Koskenkyläntie 312, Kauhajoki

Koordinaatit (WGS84): 62.38943, 22.23896

Kuva: Riitta Alapiha

Isojokilaakson kyläasutus ja kirkkomaisema

Lue lisää Museoviraston verkkosivuilta.

Osoite: Honkajoentie 1, Isojoki (Isojoen kirkon parkkipaikka)

Koordinaatit (WGS84): 62.11373, 21.95791

Kuva: Isojoen seurakunta

Kankaanpään arkkitehtuuri

Lue lisää Visit Kankaanpää -sivustolta.

Osoite: Kauppatori 2, Kankaanpää (Kankaanpään tori)

Koordinaatit (WGS84): 61.80447, 22.39438

Kuva: Kankaanpään kaupunki

Karviankylä

Lue lisää Lauhanvuoriregion.fi-verkkosivuilta.

Osoite: Karviankyläntie 592, Karvia

Koordinaatit (WGS84): 62.21920, 22.67459

Kuva: Arto Ala-Karvia

Kontinkylän vanha aitta

Osoite: Yksityisomistuksessa

Kuva: Tuomo Leikkola

Niinisalon varuskunnan kasarmialue

Lue lisää Museoviraston verkkosivuilta.

Osoite: Kotitie 32, Niinisalo (Niinisalon sotilaskoti)

Koordinaatit (WGS84): 61.83884, 22.46868

Kuva: Museovirasto-Finna

Sanssinkartano

Lue lisää Sanssinkartanon verkkosivuilta.

Osoite: Ullantie 7, Kauhajoki

Koordinaatit (WGS84): 62.42490, 22.17587

Kuva: Sanssinkartano

Siikaisten talonpoikaisarkkitehtuuri

Lue lisää Siikaisten kunnan matkailusivuilta.

Osoite: Kirkkotie 3, Siikainen (Siikaisten kotiseutumuseo)

Koordinaatit (WGS84): 61.87163, 21.81983

Kuva: Sari Vuorela

Geoparkissa on arvokasta rakennettua kulttuuriperintöä

Kulttuurimaisemia ja kyliä

Lauhanvuori - Hämeenkangas UNESCO Global Geoparkin kauniit kulttuurimaisemat ja maaseutukylät ovat osa kulttuuriperintöä, jota UNESCO-alueella vaalitaan. Kulttuuriympäristöt kertovat meille menneiden sukupolvien elämästä.

Kulttuurimaisemat kertovat alueen historiasta

Kulttuuriympäristöt ovat alueita ja paikkoja, jotka ovat syntyneet ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta. Kulttuuriympäristöt muodostuvat muinaisjäännöksistä, rakennusperinnöstä ja kulttuurimaisemista. Kulttuurimaisema koostuu useista kerrostumista, ja siinä on jälkiä niin luonnonhistorian ilmiöistä kuin ihmisen toiminnastakin. Kulttuurimaisemasta voi löytää merkkejä esimerkiksi jääkaudesta sekä ihmisten elinkeinoista, asumisesta, liikkumisesta ja uskomuksista. 

Kuva: Terttu Hermansson, Siikainen

Meillä Suomessa on 156 valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta, ja ne ovat maaseutumme edustavimpia kulttuurimaisemia. Geoparkin alueella Hyypänjokilaakso ja Vihteljärvi-Niemenkylä kuuluvat valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin. Näiden lisäksi alueella on muitakin kauniita kulttuurimaisemia ja historiallisia maaseutukyliä. Alueelta löytyy myös vesistöjen ääreen muodostuneita kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita, joista löytyy jälkiä mylly- ja sahatoiminnasta.

Kuva: Antti Luusalo, Kairokoski, Parkano

Hyypänjokilaakson maisemanhoitoalue

Hyypänjokilaakson valtakunnallisesti arvokas maisema-alue sijaitsee Kauhajoella. Laakson vaikuttavat maastonmuodot yhdessä alueen geologisen taustan, luonnon monimuotoisuuden ja ihmistoiminnan vaikutuksen kanssa luovat merkittävän maisema-alueen. Maaseudun avointa kulttuurimaisemaa ilmentävät rakennuskanta pohjalaisine piirteineen, ladot, riihet ja muut talousrakennukset, metsälaitumet, avo-ojat ja metsäsaarekkeet. 

Hyypänjokilaakso on elävää maaseutua, jota hoidetaan aktiivisesti ja eräs sen erityispiirteistä onkin vireä kylätoiminta. Alueen keskeisin elinkeino on maatalous, jonka harjoittaminen alkoi 1500-luvulla pysyvän asutuksen myötä. Kaikkiaan Hyypänjokilaaksoon kuuluu parikymmentä eri kylää. Hyyppä on yksi Kauhajoen ensimmäisistä kylistä, ja se tunnettiin aiemmin nimellä Rauhanhyyppä. 

Kuva: Terttu Hermansson, Hyypänjokilaakso, Kauhajoki

Hyypänjokilaaksossa on monen ikäisiä rakennuksia ja vanhimmat säilyneet rakenteet ovat peräisin 1700-luvulta. Rakennuskantaa leimaavat pohjalaiset piirteet, kuten rakennusten ryhmittyminen tuulelta suojaavan umpinaisen pihan ympärille.

Alueen umpipihoja on osittain aukaistu, ja siksi säilyneet kokonaisuudet ovat harvassa. Kuitenkin useimpia pihoja rajaa yhä edelleen vähintään kahdelta sivulta ulkorakennus. Monen vanhan tilan päärakennus on kookas, puolitoistakerroksinen, pitkän suorakaiteen muotoinen ja punamullattu pohjalaistalo. Vanhasta rakennuskannasta tunnetuin esimerkki on Hämes-Havusen umpipihakokonaisuus, joka on nykyisin suosittu tapahtumapaikka. 

Kuva: Riitta Alapiha, Hämes-Havunen, Kauhajoki

Vihteljärven-Niemenkylän maisema-alue

Kankaanpäässä ja Porin Laviassa sijaitsevan Vihteljärven-Nimenkylän kulttuurimaiseman muodostumiseen ovat vaikuttaneet 1800- ja 1900-luvun vaihteen järvienlaskut. Niiden seurauksena rantavedet muuttuivat vesijättömaiksi ja edelleen niityiksi. Myöhemmin niityt raivattiin viljelymaiksi. Aikojen saatossa pienet peltolaikut yhdistyivät, ja nykyisin alueella on laajoja yhtenäisiä peltoaukeita. 

Joidenkin kertomusten mukaan Vihteljärven kylä on ollut maamme tunnetuin suutarinkylä. Vihteljärven ympärille muodostui tiivis suutariyhteisö jo ennen 1900-lukua. Kengäntekeminen oli Kankaanpäässä yleinen ammatti, mikä vaikutti pitäjän kehitykseen suuresti. Kuten muuallakin, myös Vihteljärven kylässä ammatti periytyi usein isältä pojalle, mikä vahvisti alueen suutariyhteisöä ja perinteen säilymistä. 

Kuva: Pasi Talvitie, Vihteljärvi, Kankaanpää

Vihteljärven rakennuskantaa edustaa klassistinen seurantalo Toukola vuodelta 1936 sekä 1900-luvun alkupuolelta peräisin olevat maatilat. Useiden tilojen pihapiireistä löytyy vanhoja talousrakennuksia, kuten aittoja, navettoja ja riihiä. Päärakennusten kauniit kuistit ovat tyypillisiä Vihteljärvellä. 

Kuva: Pasi Talvitie, Toukola, Kankaanpää

Ruokojärven kulttuurimaisema

Kankaanpäässä sijaitseva Ruokojärven kulttuurimaisema on valtakunnallisesti arvokas. Se on alunperin syntynyt Satakunnan vanhoille erämaille 1500-luvulla. Maisemakokonaisuuteen kuuluvat rakennusryhmät, rantapellot ja Kankaanpään kirkko. 

Alakylä on vanha Kankaanpään kylä, ja se edustaa seudun vanhinta talonpoikaisasutusta. Kylä sijaitsee Laviantien ja Ruokojärven välissä järveen viettävällä rinteellä. Alakylä on säilyttänyt vanhan maalaiskylän ilmeen, vaikka sen viereen on syntynyt kaupunki. 1800-luvulta peräisin olevat maatilat muodostavat yhtenäisen ryhmän kirkon ja järven väliseen peltomaisemaan. Päiviken ja Vanha-Hongon piharakennusten välissä on kulkenut Kankaanpään vanhin kylänraitti. Ruokojärven rannalla on ikivanha nuorison kokoontumispaikka, Kelminmäki.

Kuva: Laura Koivumäki, Ruokojärvi, Kankaanpää

Vuonna 1909 perustetun kansanopiston, Kankaanpään opiston tilat sijaitsevat Ruokojärven rantamaisemassa. Klassistiseen tyyliin rakennettu päärakennus on vuodelta 1928, ja se on suunnitellut Elias Paalanen. Jugendtyylinen asuntolarakennus on vuodelta 1914.

Kuva: Laura Koivumäki, Kankaanpään opisto, Kankaanpää

Viinikanjoen kulttuurimaisema

Parkanossa Viinikanjoki ja joenvarren alavat rantaviljelmät muodostavat kulttuurimaiseman. Maisema syntyi aikojen saatossa pitkään jatkuneen raivauksen sekä maatilojen perustamisen ja jakamisen seurauksena. Historiallisesti maanviljely keskittyi juuri Viinikajoen sekä Kirkkojärven alaville rannoille. Viinikanjoen seutu edustaa alueensa vanhinta viljelymaisemaa. Kansantarinan mukaan Parkano on saanut nimensä erämiesten parkatusta kuusesta tai männystä, joka kasvoi Kirkkojärvestä Viinikanjokeen laskevan joen yhtymäkohdassa.

Kuva: Antti Luusalo, Viinikanjoki, Parkano

Viinikanjoen viljelymaiseman varrella sijaitsee Kanan tilan neliömäinen, talonpoikainen pihapiiri. Tila on oletettavasti ollut samalla paikalla jo keskiajalta lähtien. Parkanon kylä kehittyi Kanan tilan ympärille. Nykyinen päärakennus on 1880-luvulta ja navettarakennus 1900-luvun alusta. Lisäksi pihapiirissä on useita vanhoja talousrakennuksia. 

Viinikanjoki ympäristöineen on ollut tärkeä kulkureitti, eränkäyntialue ja asuinpaikka. Viinikanjoki on osa Kyrösjärveltä pohjoiseen kulkevaa jokien ja järvien ketjua. Pronssi- ja rautakausilla se tarjosi Ala-Satakunnan ja Pirkanmaan väestölle kulkureitin kohti Kyrönjokisuuta, ja keskiajalla Viinikanjoen varsi oli osa Kyrönkankaan talvitietä.

Kuva: Antti Luusalo, Kanan talo, Parkano

Karvianjoen kulttuurimaisema

Karvianjoen kulttuurimaisema sijaitsee Kankaanpäässä, missä Karvianjoki virtaa läpi pohjois-satakuntalaisen niitty- ja viljelysmaiseman. Asutus on keskittynyt jokivarren ylempiin rinteisiin ja teiden varsille. Vanha rakennuskanta on peräisin 1800-luvulta. Honkajoen kylässä jokimaisemaan kuuluu luonnontilaisia koskia, komeita rantapuustoja, rantalehtoja ja luonnontilaisia puroja. 

Kuva: Matti Poutvaara, Museovirasto-Finna, Kankaanpää

 

Entisellä Honkajoen ja Kankaanpään välisellä rajalla kuohui aikoinaan pitäjän voimakkain koski, Iso-Haapakoski. Koskeen rakennettiin pato ja voimalaitos vuonna 1927, ja paikan nimeksi vakiintui Vatajankoski Iso-Hapaakosken sijaan. 1930-luvulla joen yli rakennettiin voimalaitossilta. Sähkölaitoksella oli suuri rooli paikallisten elämässä. Se kohensi asukkaiden elintasoa ja mahdollisti mukavuuksia. Vatajan kylä alkoi kasvaa sähkölaitoksen ympärille.

Kuva: Laura Koivumäki, Vatajankoski, Kankaanpää

Honkajoella sijaitseva Lankoski on eräs Karvianjoen monista koskista. Kosken ääreltä löytyy myllymuseona toimiva Ylisen mylly, joka on yhä alkuperäisellä paikallaan. Se on ollut alun perin vesimylly, mutta koneisto vaihdettiin vuosien varrella sähkökäyttöiseksi. Kosken ympäristössä on vanhaa ja hyvin hoidettua honkajokelaista rakennuskantaa. Lankosken tilan päärakennus on vuodelta 1770. Rakennukseen kuuluva koristeellinen kuisti on rakennettu 1800- ja 1900-luvun vaihteessa.

Kuva: Hanna-Mari Kamppikoski, Lankoski, Kankaanpää

Kantin saha- ja myllyalue

Karvian Kanttikosken partaalla on kulttuurihistoriallisesti merkittävä Kantin saha- ja myllyalue. Koskessa tiedetään olleen myllytoimintaa jo 1700-luvulla. Privilegionsa Myllykosken saha sai vuonna 1846. Sahatoiminta päättyi 1900-luvun alussa, ja myllytoiminta jatkui vuoteen 1920 asti. Tämän jälkeen koskeen perustettiin Kantinkosken sähkölaitos. 

Paikka on tunnettu myös nimellä Varttin saha ja Varttinkoski. Vuonna 1932 Liikemies Julius Vartti osti Kanttikoskella olevan voimalaitoksen, sähköverkoston, sahan ja kirkonkylässä sijainneen sähkömyllyn. Varttin saha oli aikoinaan merkittävä työnantaja Karviassa. Se työllisti noin 30-40 henkeä ja melkein kaikista Kanttinkylän taloista oli miehiä sahalla töissä.

Nykyään alueella on jäljellä vanha kivillä holvattu silta, jonka kupeessa on entinen myllynpohja vielä nähtävissä. Sillalta avautuu kaunis näköala Varttinkosken ympäristöön. 

Kuva: Mirja Koivisto / Tarina Kuva, Kantti, Karvia

Idylliset maaseutukylät

Eri puolilla Geoparkia on kauniita, historiallisia maaseutukyliä, jotka kuuluvat tämän UNESCO-alueen arvokkaisiin kulttuurikohteisiin. Isojokilaakson kyläasutus ja Isojoen kirkkomaisema, Karviankylä sekä Siikaisten Leppijärven ja Vuorijärven kylät ovat valtakunnallisesti arvokkaita. Lisäksi Geoparkissa on lukuisia muita idyllisiä kylämiljöitä, joilla on alueellisesti ja paikallisesti suuri merkitys.

Kuva: Terttu Hermansson, Siikainen

Kylät kulttuuriympäristöinä

Historialliset ja idylliset maaseutukylät muodostavat kulttuuriympäristön asutushistoriallisen kerrostuman. Kylän käsite on syntynyt yhdistämään tietyn asutusalueen taloja ja niiden omistuksia verottajan kirjanpitoa varten. Kylien nimet veroluettelossa olivat erityisen tärkeitä silloin, kun sukunimiä ei vielä ollut olemassa. Esimerkiksi Kauhajoella talojenkin nimet merkittiin kirjoihin vasta 1600-luvulla.

Kuva: Tuomo Leikkola, Rannanperä, Jämijärvi

Maatalouspainotteisen kulttuurimaiseman keskeisiä elementtejä ovat pellot, niityt ja asutus talousrakennuksineen. Asutuksen sijaintiin ovat vaikuttaneet muun muassa luonnonolot, ja sen vuoksi Suomessakin on eri osissa maata erilaisia kylätyyppejä. Esimerkiksi Pohjanmaalla asutus muodostui jokivarsille ja historiallisia jokivarsikyliä löytyykin Kauhajoelta, Isojoelta ja Karijoelta. 

Kuva: Terttu Hermansson, Hyypänjokilaakso, Kauhajoki

Geoparkin kylät

Geoparkissa on paljon vireitä maaseutukyliä, joissa kyläyhdistykset ja talkoohenki ovat yhä voimissaan. Kylissä järjestetään monenlaista toimintaa ja tapahtumia. Kylissä on myös hienoja mahdollisuuksia erilaisiin luontoaktiviteetteihin, kuten hiihtoon, pyöräilyyn, kalastukseen ja uimiseen. Kesäisin kesäasukkaat ja -vieraat rikastuttavat kylien elämää. Vuosien saatossa palvelut ovat keskittyneet kirkonkyliin ja kaupunkeihin, mutta kylissä on asukkaiden kesken edelleen aktiivista toimintaa.

Geoparkin alueen maaseutumaiset kulttuurimaisemat ja kylät ilmentävät alueen historiaa.  Niiden äärellä voi tehdä aikamatkan seudun asutuksen alkuajoista tähän päivään. Kyliä ja kulttuurimaisemia kiertämällä pääsee ihastelemaan vanhaa rakennuskantaa ja kauniita maaseutumaisemia.

Kuva: Kurkikorven Mummola, Kankaanpää

Teksti: Jenna-Maria Lehmijoki

Pääkuva: Tuomo Leikkola

Kuvaotsikoiden kuvat: Tuomo Leikkola, Riitta Alapiha

Lähteet: 

Etelä-pohjanmaan maakunnallinen rakennusinventointi 

Hyypänjokilaakson maisemanhoitoalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma 

Kankaanpään kulttuuriympäristöohjelma 

Kirjoituksia Vihteljärvestä Vihteljärven kylä – Kirjoituksia (kankaanpaa.fi)

Museovirasto 

Museoviraston Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt –palvelu RKY  ι  Museovirasto

Parkanon rakennetun ympäristön selvitys 

Papunen, P. 1996. Ikaalinen eräalueena ja kappeliseurakuntana keskiajalta noin vuoteen 1640. Teoksessa Ikaalisten entisen emäpitäjän historia I vuoteen 1640.

Satakunnan Museon y-pakki palvelu y-pakki – tietoa palvelusta (y-pakki.fi)

Uusikallio, Irja. Vatajankosken mekaanikko Päiviö ryhtyi tehdasmaisesti valmistamaan lankaa pitkin kulkevaa valoa eli voimaa Vatajankosken sähkötehtaasta 1920–1940 –luvuilla. Pro gradu -tutkielma. Turun Yliopisto. 2019. Vatajankoski energian välittäjänä / (utupub.fi)

Ympäristö.fi Karvianjoki Ymparisto > Karvianjoen kosket

Tutustu Geoparkin kulttuurimaisemiin ja kyliin

Hyypänjokilaakso

Lue lisää Kauhajoen kaupungin verkkosivuilta.

Osoite: Pantintie 61, Kauhajoki (Hyypän näkötorni)

Koordinaatit (WGS84): 62.308860, 22.26257 (Hyypän näkötorni)

Kuva: Terttu Hermansson

Isojokilaakson kyläasutus ja Isojoen kirkkomaisema

Lue lisää Museoviraston verkkosivuilta.

Osoite: Honkajoentie 1, Isojoki (Isojoen kirkon parkkipaikka)

Koordinaatit (WGS84): 62.11373, 21.95791

Kuva: Isojoen seurakunta

Kantin saha- ja myllyalue

Lue lisää Karvian kunnan verkkosivuilta.

Kuva: Pasi Talvitie, Kantti, Karvia

Karvianjoen kulttuurimaisema

Lue lisää Satakunnan liiton inventoinnista.

Osoite: Patotie 19, Kankaanpää (Vatajankosken pato)

Koordinaatit (WGS84): 61.92592, 22.23992

Kuva: Matti Poutvaara, Museovirasto-Finna, Kankaanpää

Karviankylä

Lue lisää Lauhanvuoriregion.fi-verkkosivuilta.

Osoite: Karviankyläntie 592, Karvia

Koordinaatit (WGS84): 62.21920, 22.67459

Kuva: Arto Ala-Karvia

Leppijärvi

Lue lisää Siikaisten kunnan sivuilta.

Osoite: Leppijärventie 585, Siikainen (Katselmankallion tiehaara)

Koordinaatit (WGS84): 61.94687, 21.85061 (Katselmankallion tiehaara)

Kuva: Terttu Hermansson

Ruokojärven kulttuurimaisema

Lue lisää Museoviraston verkkosivuilta.

Osoite: Laviantie 279, Kankaanpää (Kankaanpään kirkon parkkipaikka)

Koordinaatit (WGS84): 61.79838, 22.40144 (Kankaanpään kirkon parkkipaikka)

Kuva: Laura Koivumäki

Vihteljärvi-Niemenkylä

Lue lisää Satakunnan liiton inventoinnista.

Osoite: Laviantie 1155, Kankaanpää (entinen maamiesseurantalo Toukola)

Koordinaatit (WGS84): 61.74741, 22.52090 (entinen maamiesseurantalo Toukola)

Kuva: Pasi Talvitie

Viinikanjoen kulttuurimaisema

Lue lisää Parkanon Urheilukalastajien verkkosivuilta.

Osoite: Parkanontie 118, Parkano (Haapaslammi)

Koordinaatit (WGS84): 62.01975, 23.02347 (Haapaslammi)

Kuva: Antti Luusalo

Vuorijärvi

Lue lisää Siikaisten kunnan verkkosivuilta.

Osoite: Erkkilä-Ikävalkotie 31, Siikainen

Koordinaatit (WGS84): 61.83508, 21.98838

Kuva: Terttu Hermansson

Ihastu Geoparkin kyliin ja kulttuurimaisemiin!

Kirkkomaita kiertämässä

Lauhanvuori - Hämeenkangas UNESCO Global Geoparkin alueella on ollut kirkkoja 1600-luvulta lähtien. Kirkot ovat jälkiä historiasta ja osoituksia paikallisten asukkaiden yhteistyöstä ja ponnisteluista.

Osa suomalaista kulttuurimaisemaa

Suomessa suurin uskonnollinen yhdyskunta on evankelis-luterilainen kirkko, johon Geopark-alueen kirkot kuuluvat. Kirkot ja hautausmaat ovat osa suomalaista, jopa vuosisatoja vanhaa kulttuurimaisemaa.

Kirkkojen tornit ja kellotapulit hallitsevat maisemaa, ja ne ovat näkyneet kauas pitäjään. Kirkot ovat rakennetun kulttuuriympäristön keskipisteitä. Suomessa kirkkojen kautta voi nähdä rakennuskulttuurin kehityksen; ne edustavat erilaisia rakennustyylejä ja -tekniikoita. 

Kuva: Honkajoen kirkko, Honkajoen kunta

Kirkot sijaitsevat usein alueellisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävillä paikoilla, joissa niillä saattaa olla pitkä historia. Esimerkiksi Kauhajoen nykyinen kirkko on jo kuudes samalle paikalle rakennettu kirkko.

Kirkot ja kirkonmäet ovat olleet kohtaamispaikkoja, joissa on tavattu ihmisiä, vaihdettu kuulumisia, käyty kauppaa ja jopa pestattu palkollisia. Kirkkomatkoilla kuultiin uusimmat uutiset ja viralliset kuulutukset. Kohtaamispaikkoina kirkot toimivat yhä edelleen, vaikka niiden merkitys sellaisina onkin vuosisatojen ja -kymmenten aikana vähentynyt.

Kuva: Museovirasto-Finna, Kauhajoen vanha kirkko vuonna 1900

Kirkkomaat ovat täynnä muistoja, suuria tunteita ja tarinoita. Hautausmailla voi tutustua entisten pitäjien menneisyyteen, ja hautakivet ja muistomerkit paljastavat meille alueen henkilöhistoriaa. Samaan aikaan kirkkomaat ovat myös kauniita ja hyvin hoidettuja puistoja. 

Kirkkomaita ympäröi usein aita, joka on tehty kivestä tai puusta. Geopark-alueella kaikki aidat ovat kivisiä, mutta esimerkiksi Kauhajoen kirkkomaata on aikoinaan ympäröinyt punainen hirsiaita. Aikaisemmin aitojen tehtävänä oli estää laiduntavien kotieläinten tai villieläinten pääsy kirkkomaalle. Nykyään aidalla on lähinnä symbolinen merkitys, kun se erottaa kirkkomaan muusta ympäristöstä. 

Kuva: Eino Nikkilä, Museovirasto-Finna, Karvian kirkon kiviaita ja kirkkotallit vuonna 1930

Kirkkojen lisäksi kirkkomaalta löytää useita muita rakennuksia, kuten ruumishuoneita, rukoushuoneita ja kappeleita. Jotkin rakennukset ovat jo jääneet historiaan, kuten kirkkotallit. Koska kirkossakäynti saattoi kestää jopa useita tunteja, rakennettiin kirkkotalleja hevosille suojaksi. Niissä saatettiin toisinaan myös yöpyä.

Joskus kirkonseutu muodostaa visuaalisesti yhteneväisen kokonaisuuden, kuten Parkanossa. Kellotapulia rakennettaessa tarvittavien kivien määrä oli erehdytty lukemaan kuutiojalan sijasta kuutiokyynerissä. Ne ovat vanhoja mittayksiköitä, joissa jalan pituus on noin 30 cm ja kyynärän 60 cm. Laskuvirhe olikin melko huomattava. Ylimääräiset kivet päätettiin käyttää lainajyvästön makasiinin, eli nykyisen museon, sekä kiviaidan rakentamiseen. 

Kuva: Pasi Talvitie, Parkanon kirkon kellotapuli

Kirkko rakennettiin usein keskelle kylää, ja asutus ja palvelut alkoivat kehittyä sen ympärille. Itse kirkkomaata ympäröivään maisemaan kuuluukin monenlaisia rakennuksia ja rakennuskokonaisuuksia.

Siikaisten kirkon ympäristöstä löytää vanhan kansakoulun, pappilan sekä kirkkosillan. Myös Jämijärven kirkkomaisemaan kuuluu pappila, pappilan aitta ja museona toimiva lainamakasiini. 

Kuva: Terttu Hermansson, Siikaisten entinen kansakoulu

Kankaanpään kirkonmäen alapuolella sijaitsee Alakylä, joka on vanha Kankaanpään kylä 1500-luvulta. Yhdessä kylän rakennusryhmät, rantapellot ja kirkko muodostavat Ruokojärven kulttuurimaiseman.

Vuoden 1879 keisarillinen asetus määräsi hautausmaat ulommaksi kylästä ja kirkosta. Tästä syystä noin kilometrin päässä Kankaanpään kirkosta sijaitsee vanha, vuonna 1890 perustettu hautausmaa. Samalta vuodelta on hautausmaalla sijaitseva paanukattoinen ruumishuone. Siunauskappeli valmistui 1956. 

Kuva: Pekka Kyytinen, Musovirasto-Finna, Kankaanpään Alakylä vuonna 1948

Alueen kirkkojen synty

Monesta syrjäkylästä oli ennen pitkä ja vaivalloinen matka emäseurakunnan kirkkoon. Kaiken lisäksi kirkossa käynti oli pakollista. Kun kylällä oli tarpeeksi monta taloa ja väestö kasvoi, alkoi nousta halu rakentaa kylälle oma kirkko tai edes saarnatupa.

Kirkkojen rakentaminen vaati yhteistyötä, varoja ja organisointikykyä, ja se olikin koko pitäjänyhteisön suurin ponnistus. Lisäksi tarvittiin valtavasti rakennusmateriaalia, jota seurakuntalaiset velvoitettiin lahjoittamaan. Esimerkiksi Parkanossa puutavara määrättiin manttaalin mukaan, eli sen perusteella, miten suuri tila oli ja miten sitä verotettiin. Seurakuntalaiset joutuivat myös osallistumaan kirkon rakennustöihin, kukin oman kykynsä mukaan.

Kuva: Lusto – Suomen Metsämuseo, Museovirasto-Finna, tukinuittajia Parkanossa

 

Alueen ensimmäinen kirkko rakennettiin Kauhajoelle vuonna 1686. Kuitenkin vanhin yhä pystyssä ja toiminnassa oleva kirkko löytyy Karviasta. Se on vihitty käyttöön vuonna 1799. Asukkailla oli lupa rakentaa saarnahuone, mutta he kuitenkin omin luvin päätyivät rakentamaan koko kirkon.

Kuten lähes kaikki alueen kirkot, Karvian kirkko on puinen ristikirkko. Kirkon suunnittelijana ja rakentajana toimi jalasjärveläinen Salomon Köykkä-Köhlström. Saman henkilön käsialaa ovat myös Parkanon kirkko vuodelta 1800, Honkajoen kirkko vuodelta 1810 ja Karijoen kirkko vuodelta 1812. Nekin ovat puisia ristikirkkoja.

Kuva: Eino Nikkilä, Museovirasto-Finna, Karvian kirkko vuonna 1931

Honkajoen kirkon eteläpuolelle rakennettiin vuonna 1824  kuvassa näkyvä asehuone, jossa oli myös työkaluvaja ja ruumishuone. Asehuoneissa ei nimestä huolimatta ole luultavasti säilytetty aseita, mutta muita tavaroita kylläkin. Valokuva kirkosta ja asehuoneesta on 1920-luvulta. 1930-luvun valokuvissa asehuonetta ei enää ole.

Kuva: Museovirasto-Finna, Honkajoen kirkko 1920-luvulla

1800-luvulla Isojoelle ja Kankaanpäähän valmistui C. L. Engelin suunnittelemat puiset empirekirkot. Isojoella kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1833 ja Kankaanpäässä 1839. Vuonna 1860 nousi Jämijärvelle G. Th. Chiewitzin suunnittelema puukirkko, joka edustaa varhaista uusgotiikkaa. Siikaisten K. A. Reiniuksen suunnittelema uusgoottilainen puukirkko valmistui 1889.

Kuva: Matti Poutvaara, Museovirasto-Finna, Isojoen kirkko vuonna 1960

1900-luvulle tultaessa valmistui ensimmäisenä Kihniön kirkko. Ilmari Launiksen suunnittelema puinen pitkäkirkko oli valmis käyttöön vuonna 1916. Vuonna 1934 Kauhajoen Nummijärven kylä sai oman kirkkonsa rakennusyhteisön kovien ponnisteluiden ansiosta. Sen suunnittelijana toimi Matti Visanti. Toinen Kauhajoen kylä, Kauhajärvi, sai oman kirkkonsa vuonna 1951. Sen suunnitteli Jaakko Pelto.

Alueen uusin kirkko on tyylillisesti muista erottuva Kauhajoen kirkko, joka valmistui vuonna 1958, edellisen kirkon tuhouduttua tulipalossa vuonna 1956. Sen on suunnitellut Veikko Larkas. Kirkko on muodoltaan selkä ylöspäin avoinna kansillaan seisova raamattu. 

Kuva: Matti Poutvaara, Museovirasto-Finna, Kauhajoen kirkko vuonna 1960

Kirkkoihin liittyviä tarinoita

Jokaisella kirkolla on oma historiansa, ja niihin liittyy monenlaisia omaleimaisia piirteitä ja tarinoita. Kuten Kauhajoella, onnettomuuksia on sattunut muissakin kirkoissa. Karijoen kirkkoa kutsutaan Helenan kirkoksi, sillä tarinan mukaan Suomen sodan aikana vihollinen oli yrittänyt polttaa rakenteilla ollutta kirkkoa, mutta Helena-niminen tyttö onnistui sammuttamaan palon.

Parkanon kirkko taas syttyi tuleen vuonna 1928 salaman iskusta. Valitettavasti kirkossa oli tapahtumahetkellä jumalanpalvelus, eikä uhreilta vältytty. Parkanon museossa on nähtävillä erään palosta selvinneen pojan palaneet kengät. Myös Siikaisten ensimmäinen kirkko tuhoutui salaman iskusta vuonna 1887.

Kuva: Museovirasto-Finna, Karijoen kirkko vuonna 1900

Karvian kirkon oven pielessä on vaivaisukko, joka on peräisin vuodelta 1960. Alkuperäinen, vuonna 1876 veistetty ukko varastettiin 1950-luvulla. Ukon kädessä oli reikä, johon saattoi tiputtaa kolikoita vähävaraisten vanhusten huolenpitoon. Isojoen kirkon seinustasta löytyy samankaltainen vaivaisukko, jonka historia ulottuu vuoteen 1841. 

Kuva: Eino Nikkilä, Museovirasto-Finna, Karvian kirkon vaivaisukko vuonna 1930

Kirkkotiet ovat merkittävä osa kirkkojen ja alueen historiaa. Niihin liittyy valtavasti muistitietoa ja kertomuksia. Hämeestä Pohjanmaalle kulkeva Kyrönkankaan talvitie toimi kauppa- ja sotaretkien oikotienä, mutta lisäksi alueensa kirkkotienä. Vesistöä pitkin kuljettiin omilla kotiveneillä, sekä varta vasten rakennetuilla kirkkoveneillä.

Kirkkomatkat ovat jättäneet maisemaan merkkejä, jotka näyttäytyvät meille mielenkiintoisina niminä. Kadoiltavesiltä löytyy Ruumissaari, johon on haudattu nuijasodan, isonvihan ja Suomen sodan aikaisia sotilaita. Saareen on lisäksi viety vainajia kelirikkoaikoina odottamaan pääsyä kirkkomaahan. 

Kauhajoen Hyypästä löytyy Kirveskylän kohdalta paikka nimeltä Yösijanmäki. Muistitiedon mukaan tämäkin nimi liittyy kirkkomatkoihin. Pitäjän eteläpään asukkailla oli niin pitkä matka jumalanpalveluksiin, että heidän täytyi yöpyä matkalla. Kirkkoväki saapui Yösijanmäkeen lauantai-iltana, josta he sitten sunnuntaiaamuna jatkoivat matkaa kohti kirkkoa. Tuohon aikaan kirkkomatkat todellakin olivat pitkiä, sillä Yösijanmäeltäkin kirkolle oli vielä matkaa runsaat 20 kilometriä.

Kuva: Pasi Talvitie, Messukallio, Kaidatvedet

Kirkkoympäristöt ovat merkittävää kulttuurihistoriaa

Kirkollisilla rakennuksilla ja ympäristöillä on suuri merkitys sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Museoviraston mukaan ne ovat yhteiseen kansallisomaisuuteen kuuluvia rakennustaiteellisia muistomerkkejä, seurakuntien omistamia käyttörakennuksia ja ne edustavat henkisen ja aineellisen kulttuurin jatkuvuutta keskiajalta nykypäivään.

Kirkolliset rakennukset on suojeltu kirkkolailla, mikä edellyttää rakennusten asianmukaista hoitoa ja korjausta. Kaikki ennen vuotta 1917 rakennetut evankelis-luterilaiset kirkot ovat suojeltuja. Nuorempikin kirkko voidaan suojella erillisellä päätöksellä. Suojelusäännökset koskevat  muitakin kirkollisia rakennuksia, kuten kellotapuleita, hautakappeleita ja hautausmaan rakennuksia.

Kuva: Jenni Rankaviita, Karijoen kirkko

Kirkot ja seurakunnat liittyvät kiinteästi nykyisten kuntien syntyyn. Aluksi hallinnollinen pitäjäjako muodostui asutussuhteiden mukaan. Myöhemmin muodostui kirkkorakennuksen ympärille kirkkopitäjä, josta kehittyi yhteiskunnallisen järjestäytymisen alueellinen perusyksikkö. Kylät alkoivat vaatia omia kirkkoja ja niiden myötä kylät eriytyivät emäseurakunnista. Lopulta seurakunnista kehittyi kuntia.

Nykyäänkin kunnat, kylät ja maisemat ovat kaikkialla jatkuvassa muutoksessa. Vanhoja rakennuksia puretaan ja uusia nousee tilalle. Kirkot erottuvat maisemasta yhä ja toimivat näkyvinä jäänteinä seudun historiasta. Tutustumalla kirkon vaiheisiin perehtyy myös koko sitä ympäröivän alueen menneisyyteen. 

Kirkot ovat merkittävä osa Geopark-alueen historiaa. Niiden tarinat tuovat esiin asukkaiden ponnisteluja ja päämäärätietoisuutta. Kirkkoympäristöt eivät ole syntyneet itsestään, vaan ne ovat vaatineet tahtoa ja yhteistyötä. Vaikka toisinaan niiden rakentamisesta ja rakennuspaikoista on kiistelty kovasti, ovat ne kuitenkin lopulta valmistuneet ja kirkonmäki on kerännyt ihmiset yhteen.

Kuva: Matti Poutvaara, Isojoen kirkonkylä vuonna 1960

Teksti: Jenna-Maria Lehmijoki

Pääkuva: Sari Vuorela

Kuvaotsikoiden kuvat: Pasi Talvitie ja Tuomo Leikkola

Lähteet:

Haarpio, M. 1978: Suomen kirkot ja kirkkotaide osa 1.

Jaakola, K. 1983: Hyypän paikannimistö luonnon kuvaajana. Teoksessa Kauhajoen luonnonkirja. https://kauhajoki.net/kirjat/kauhajoen-luonnonkirja/

Kangas, K.: Karvian historiaa. Suullinen tiedonanto.

Markkola, P. 2006: Ikaalisten entisen emäpitäjän historia III vuodet 1721−1852.

Museovirasto 2021: Kirkolliset kulttuuriympäristöt. https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/rakennettu-kulttuuriymparisto/kirkolliset-kulttuuriymparistot 

 

Nummijärvi, M. 2012: Keskustaajama. Teoksessa Kauhajoen kulttuurimaisemien kirja. https://kauhajoki.net/kirjat/kauhajoen-kulttuurimaisemien-kirja/

Perälä, L. 2007: Kyrönkankaan talvitie – Oikotie Hämeestä Pohjanmaalle.

Ruismäki, L. 1987: Kauhajoen historia. https://kauhajoki.net/kirjat/kauhajoen-historia/

Suna, H. 2013: Pyhän rajalla: Kirkkomaan aita osana rakennettua kulttuuriympäristöä. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/41319/1/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201305071571.pdf

Suomen evankelis-luterilainen kirkko 2021: Seurakunnat. https://evl.fi/seurakunnat

Tutustu Geopark-alueen kirkkoihin.

Honkajoen kirkko

Lue lisää seurakunnan verkkosivuilta.

Osoite: Kauppatie 2, Honkajoki

Koordinaatit (WGS84): 61.99280, 22.26463

Kuva: Aili Raudla-Majakangas

Isojoen kirkko

Lue lisää seurakunnan verkkosivuilta.

Osoite: Honkajoentie 1, Isojoki

Koordinaatit (WGS84): 62.11329, 21.95700

Kuva: Isojoen seurakunta

Jämijärven kirkko

Lue lisää seurakunnan verkkosivuilta.

Osoite: Kirkkotie 9, Jämijärvi

Koordinaatit (WGS84): 61.81701, 22.69616

Kuva: Tuomo Leikkola

 

Kankaanpään kirkko

Lue lisää seurakunnan verkkosivuilta.

Osoite: Keskuskatu 64, Kankaanpää

Koordinaatit (WGS84): 61.79887, 22.40243

Kuva: Kankaanpään kaupunki

 

Karijoen kirkko

Lue lisää seurakunnan verkkosivuilta.

Osoite: Kirkkotie 11, Karijoki

Koordinaatit (WGS84): 62.31161, 21.70564

Kuva: Jenni Rankaviita

Karvian kirkko

Lue lisää seurakunnan verkkosivuilta.

Osoite: Kirkkomukka 1 A, Karvia

Koordinaatit (WGS84): 62.13513, 22.56072

Kuva: Sirpa Ala-Rämi

Kauhajoen kirkko

Lue lisää seurakunnan verkkosivuilta.

Osoite: Topeeka 9, Kauhajoki

Koordinaatit (WGS84): 62.42133, 22.17852

Kuva: Kauhajoen kaupunki

Kauhajärven kirkko

Lue lisää seurakunnan verkkosivuilta.

Osoite: Kiviluomantie 842, Kyrönlatva

Koordinaatit (WGS84): 62.21421, 22.30134

Kuva: Laura Koivumäki

 

Kihniön kirkko

Lue lisää seurakunnan verkkosivuilta.

Osoite: Kuruntie 14, Kihniö

Koordinaatit (WGS84): 62.20359, 23.18345

Kuva: Laura Koivumäki

Nummijärven kirkko

Lue lisää seurakunnan verkkosivuilta.

Osoite: Nummijärventie 512, Nummijärvi

Koordinaatit (WGS84): 62.28681, 22.44400

Kuva: Martti Jokinen, Museovirasto-Finna

Parkanon kirkko

Lue lisää seurakunnan verkkosivuilta.

Osoite: Kirkkopolku 3, Parkano

Koordinaatit (WGS84): 62.01307, 23.02314

Kuva: Parkanon kaupunki

Siikaisten kirkko

Lue lisää seurakunnan verkkosivuilta.

Osoite: Kirkkotie 1, Siikainen

Koordinaatit (WGS84): 61.87188, 21.82114

Kuva: Sari Vuorela

Kirkot ovat merkittävä osa Geopark-alueen historiaa.

Geoparkin historiassa tuoksuu terva

Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkin alueella on pitkä tervanpolttohistoria. Erityisesti Kauhajoki tunnettiin pitkän linjan tervapitäjänä, ja alueen metsissä on ollut valtava määrä tervahautoja. Mistä tervatuotannossa olikaan kyse ja miten se näkyi alueen luonnossa ja ihmisissä?

Satoja vuosia vanha elinkeino

Alueella oli tervanpolttoa jo varhaisella asutuskaudella. 1600-luvun jälkipuoliskolla tervan kysyntä lisääntyi purjelaivaliikenteen vilkastuessa. Purjelaivat rakennettiin puusta, joka suojattiin tervaamalla.

Tervanpoltto kohosi alueen yhdeksi tärkeimmistä elinkeinoista lähes parin sadan vuoden ajaksi. 1700-luvun lopun sodat lisäsivät tervan tarvetta, mikä myös nosti sen hintaa. Siitä alkoi tervanpolton kukoistuskausi, joka kesti Suomen sotaan 1800-luvun alkuun saakka. Kukoistuskaudelta periytyy  suurin osa alueen lukuisista tervahaudoista. 

Tervanpoltto oli tuottajilleen kannattavaa. Tekniikan kehittyessä vähemmällä vaivalla saatiin tuotettua enemmän tervaa. Tuotanto tehostui jopa niin paljon, että tervanpolttoa alettiin rajoittaa. Lisääntyneen puunkäytön pelättiin kuluttavan metsät loppuun. Valtio määräsi tervakiintiöitä. Paikalliset eivät rajoituksista kuitenkaan välittäneet, vaan polttivat tervaa niin paljon kuin pystyivät. Metsääkin riitti runsaasti. 

Sodan päätyttyä 1800-luvun alussa tervan kysyntä ja hinta laskivat. Erityisesti metallirunkoisten höyrylaivojen yleistyminen vähensi tervan kysyntää, kun tervattujen purjelaivojen valtakausi maailman merillä päättyi. Viimeistään 1800-luvun lopussa tervanpolton merkitys elinkeinona oli hiipunut.

1926

Tervan valmistuksessa ei hötkyilty

Tervan valmistus aloitettiin mäntyjen koloamisella. Niitä kuorittiin useamman vuoden ajan, mutta kuitenkin niin, että puu ei kuollut. Kun puut olivat valmiita kaadettavaksi, ne ajettiin tervahaudalle, jossa ne halottiin säleiksi.

Tervahauta oli suppilomainen savella tiivistetty kuoppa, jonne säleet ladottiin. Hautamestarit olivat vastuussa ladonnasta. He olivat arvostettuja ammattimiehiä, koska hyvin ladottu hauta tuotti enemmän tervaa. Ladonnan jälkeen pidettiinkin kestit. Sitten hauta sytytettiin ja sitä poltettiin noin viikko, jolloin hautaa piti vartioida tiiviisti.

Koska osa tervahaudoista oli pitemmän matkan päässä kotitilalta, niille mentiin tervanpolton aikaan useammaksi päiväksi. Tervahautojen yhteydessä olikin usein hautasauna, jossa oli yksinkertainen kiuas ja laveri nukkumista varten. 

Tarkkoja tietoja tervantuotannon kokonaismääristä ei ole olemassa, mutta niitä voidaan arvioida esimerkiksi tervahautojen määrän perusteella. Pelkästään tervapitäjä Kauhajoella on yli 750 tervahautaa. Kaikki tervahaudat eivät ole edes tiedossa, sillä niitä on jäänyt peltojen, teiden ja rakennusten alle.

1932

Teksti: Laura Tauriainen / Luova toimisto Ranka

Sivun kuvat:

Otsikkokuva Aarne Laitakari / Geologian tutkimuskeskus, Vanhat kuvat nro 5347

Värikuvissa tervanpolttoa Seitsemisen kansallispuistossa 2009, Tiina Hakkarainen / Metsähallitus

Tervanpolttaja A. Uuron tervahaudalla 1937, Tervanpolttoa Kauhajoella 1926 ja 1932:  Alfred Niemistö

1926