Talven hiljaiseloa Geoparkissa – suksilla suolle

Mystiseen suoluontoon on helppo tutustua talvella vaikkapa suksilla. Niillä pääsee sellaisiin paikkoihin, joihin sulan maan aikana ei ole asiaa.

Huidankeitaalle suksilla

Mystiseen suoluontoon on helppo tutustua talvella vaikkapa suksilla. Niillä pääsee sellaisiin paikkoihin, joihin sulan maan aikana ei ole asiaa – osin siksi, ettei sinne pääse, ja siksi, että monet suoalueet ovat lintujen pesimisalueita, joissa ei saa liikkua. Niin myös Huidankeidas.

Huidankeidas sijaitsee Honkajoella, ja sinne on opastettu kulku Siikaistentien varrelta Haukantien kautta. Huidankeitaan parkkipaikalle johtavaa tietä pidetään auki talvisin. Ajoin sinne ja hiihdin polkua pitkin ensin näkötornille.

Umpihankihiihtoa

Polulla ei ollut kävelty edellisen lumisateen jälkeen, joten sain hiihtää umpihangessa. Maisema oli todella kaunis, aurinko paistoi matalalta, miten se tammikuussa voikaan paistaa, ja maalasi lämpimiä sävyjä puiden latvuksiin.

Koivikko

Huidankeitaan laidassa on upea koivikko, jossa puut kaartuivat lumen painosta. Koivikko on syntynyt Honkajoen ja Isojoen kuntien alueella vuonna 1959 roihunneen suurpalon jäljille. Kesällä koivikko on pikkulintujen paratiisi.

Suon rauhaa

Suo avautui uljaana ja rauhallisena, puhdas hanki loisti auringonkajossa. Ei ääntäkään kuulunut. Jatkoin tornilta kaakkoon suon reunan tuntumassa, välillä umpijäässä olevien allikoiden yli ja pehmeiden kermien päältä, välillä sukelsin kitukasvuisten mäntyjen lomitse. Pikkuhiljaa alkoi näkyä elämän jälkiä hangella.

Jälkiä lumella

Kärppä oli kuljeskellut lumen pinnalla määrätietoisesti. Pienet parijäljet kulkivat säännöllisenä nauhana kermien poikki. Kärppä pitää pikkujyrsijät kurissa, mutta se pystyy pyydystämään myös jäniksiä puremalla saalistaan niskaan. Kärpän on nähty käyvän myös metson kurkkuun kiinni.

Pian löysin itseni keskeltä teerien nukkumalähiötä. Lukuisia kieppikoloja ja käytäviä oli siellä täällä, ja koloissa oli myös teerien jätöksiä, jotka paljastivat, kenelle petipaikat kuuluivat. Riittävä määrä pehmeää lunta tarkoittaa teerelle suotuisaa talvea. Se pääsee lepäämään petolintujen ja kylmän ulottumattomiin.

Huidansaloon

Suon laidassa risteili jäniksen jälkiä, jotka eivät näyttäneet johtavan minnekään, ne vain päättyivät. Jänis on ovela tyyppi, sillä se tekee paluuperiä kulkemalla omia jälkiään taaksepäin vähän matkaa ja hyppäämällä sitten sivulle. Siten se harhauttaa mahdolliset saalistajat.

Mättäillä jänis oli kaivanut lunta maahan asti löytääkseen syötävää. Lumi oli onneksi pehmeää, joten se oli päässyt helpolla.

Hiihdin Huidansaloon, joka vaikutti kartalta katsoen kiinnostavalta. Se on suon reunassa kuivalla maalla sijaitseva ”niemi”, loivaa kumpuilevaa maastoa, jonka harjanteet ovat dyynejä ja muinaisia rantavalleja. Suon reunalla oli useita hienoja keloja, ja kuivan maan puolella alkoi upea, avara männikkö. Heti männikön reunassa oli metso kipitellyt edestakaisin. Seurasin vähän matkaa sen jälkiä, jos olisin vaikka tehnyt näköhavainnon, mutta luovuin pian takaa-ajosta.

Hiljainen männikkö

Männikössä kuului vain käpytikan naputusta, kaikki pikkulinnut loistivat poissaolollaan. Keli oli melko kylmä, pakkasta oli reilut kymmenen astetta ja alkoi hiukan tuulla, joten pienemmät siivekkäät olivat varmasti suojaisemmissa metsissä.

Yllätys latvustossa

Eväiden nauttimisen jälkeen palasin takaisin ja ihastelin vielä suon rauhaa ja taivaan hienoja värejä. Paluumatkalla Honkajoen ja Siikaisten välillä havaitsin huurremetson männyn latvassa aterioimassa. Metso käyttää ravinnokseen heikkojen ja vanhojen mäntyjen neulasia, sillä niissä on vähemmän ruoansulatusta haittaavia hartsiaineita. Huurremetsoksi kutsutaan huurteisessa puussa oleilevaa ukkometsoa. Se on erityisesti metsästäjille tuttu termi.

Vaikka talvinen suo näyttää äkkiseltään hiljaiselta, löytyy samoilijalle runsaasti jälkiä ja havaintoja luonnon monimuotoisuudesta karuissa olosuhteissa. Tarinat on kirjoitettu hangen pintaan, ja rauhallisella kulkemisella voi päästä tekemään näköhavaintojakin. Niukka äänimaisema kertoo myös omaa kieltään. Tervetuloa Geoparkin mystisille soille talven kirkkaina päivinä – ja kuutamoöinä!

Teksti ja kuvat: Terttu Hermansson