Silja Palomäki on Tampereella asuva, Etelä-Pohjanmaalta lähtöisin oleva artisti ja muusikko. Hän ammentaa inspiraationsa eteläpohjalaisesta lauluperinteestä, jonka synkät sävyt saavuttavat nykymaailmankin ihmisen todellisuuden. Toiveet ja tragediat ovat yhä samat. Tarinat heräävät eloon taidokkaan keveän ja herkän äänenkäytön sekä minimalistisen ukulelen säestyksen myötä.
Alpon savannilla kuullaan tulevan sooloalbumin “Talvitie” materiaalia. Laulut pohjautuvat Nummijärvellä vaikuttaneen emäntä Kerttu Talvitien keräämään laajaan kansanlaulujen arkistomateriaaliin.
Soolo-ohjelmistonsa lisäksi Palomäki on vaikuttanut muusikkona mm. yhtyeissä Anne-Mari Kivimäki Ensemble, Anne-Mari Kivimäki & Lakkautettu kylä, Anne-Mari Kivimäki & Palomylly sekä Juurikadun orkesteri.
klo 17 -> Savannikierros Yleisöopastus
klo 18 -> Konsertti alkaa Savannin Tapahtuma Suulissa
Kansanmuusikko Silja Palomäki – Nummijärvisen Kerttu Talvitien laulut
Keltaasen Kahviossa tarjolla suolaista ja makeaa!
Liput paikan päältä: 10 €/hlö
Nuotiotorstaisin Linja-autokuljetus: Kauhajoen matkahuolto – Alpon Savanni – Kauhajoen matkahuolto.
Seuraa ilmoittelua aikatauluista www.alponsavanni.fi sekä Alpon savannin facebook-sivuilta. Kuljetuksen hinta meno-paluu 10 €/hlö