Skip to content
ITE-taidesarvikuonot Alpon Savannilla, iso ja pieni
Kuva: Terttu Hermansson

Savannilla voi nähdä monenlaisia eläimiä.

Nyt emme ole kuitenkaan Afrikassa, vaan Kauhajoella, ITE-taiteilija Alpo Koivumäen teoksia esittelevässä puistossa, joka on paljon muutakin kuin puisto.

Alpon Savannista on muotoutunut reilun 30 vuoden aikana suosittu ITE-taidenäyttelypuisto, galleria, kahvila ja eri taiteenlajien tapahtumapaikka.

Alpo Koivumäki aloitti täysipäiväisen ITE-taiteilijanuransa 1990-luvun puolenvälin jälkeen, ja teokset saavuttivat runsaasti myös kansainvälistä kiinnostusta. Ne ovat kiertäneet kotimaan lisäksi myös pitkin Pohjoismaita ja muuta Eurooppaa. Vuonna 2017 oli Parkanossa ITE-taidenäyttely, joka koostui pelkästään 30 Koivumäen teoksesta, ja samaan aikaan kiersi Ruotsinmaata yli 30 teosta.

”Kauhajoen ateljeessa kävi vieraita silloin jo muutamia satoja vuosittain, ja kun teokset olivat maailmalla, jäi taidekokemus usein taiteilijan kuvausten varaan. Esitin Alpolle, että hän tekisi oman puiston, jotta paikalle saapuvillekin olisi nähtävää. Ja Alpo viehättyi ajatuksesta – myös jatkuvaan reissaamiseen tympiintyneenä”, kertoo alusta asti taiteilijan apuna toiminut puuhanainen Loviisa Kautiainen.

Alpon Savanni rakennettiin Kauhajoki-Seuran hallinnoiman Leader-hankkeen turvin ja avattiin vuonna 2018. Alpon Savanni -nimi syntyi erään vierailijan lausahdettua alueesta, että ”tämähän on kuin savanni”.

Suuri metallinen leijonan näköinen ITE-taideteos Alpon Savannilla
Kuva: Terttu Hermansson
Naisia ja miehiä STAFF-paidoissa Alpon Savannin kahvilan kuistilla
Kuva: Terttu Hermansson

”STAFF” Alpon Savanni

Kautiainen perusti yhdessä muiden Alpo Koivumäen taiteen ystävien, muun muassa Kauhajoki-Seuran edustajien, kanssa Alpon Savannin ystävät ry:n vuonna 2019. Yhdistys on Kautiaisen johdolla kehittänyt Savannin toimintaa siitä lähtien.  Yhdistyksessä toimii aktiivisen hallituksen lisäksi iso joukko talkoolaisia.

Savannilla järjestetään myös kansainvälisiä työleirejä, elokuussa on jo kolmas leiri tulossa. Lisäksi nuoria vapaaehtoisia tulee mm. Italiasta ja Egyptistä asti.

Alpon Savanni kiinnostaa paikkana, ja kuten naapurin Kammi-Kylä, on Alpon Savannikin esitelty muutamia vuosia sitten Egenland-ohjelmassa. Lisäksi Savannia on nähty Puoli seitsemän -ohjelmassa ja Ruotsin televisiossa asti. Savannista on kerrottu paljon myös lehtien palstoilla. Artikkeleista koottuja leikekirjoja pääsee selaamaan Savannin kahvilassa.

Maaseudun Sivistysliitto valitsi Alpo Koivumäen vuoden 2023 ITE-taiteilijaksi. Taiteilija menehtyi kesken juhlavuoden 83-vuotiaana.

ITE-taiteilijamies esittelee hirviveistoksen päätä
Kuva: Terttu Hermansson

Alpo Koivumäki esitteli työtään Geoparkin In a blink of an eye -mainoselokuvan kuvauksissa.

Nuotiopaikka Alpon Savannilla, keltainen talo ja puita taustalla
Kuva: Terttu Hermansson

Nuotiopaikalta näkyy kahvilaksi kunnostettu Keltainen talo.

Alpon Savanni tapahtumapaikkana

Moni ei tiedä, että Nuotiotorstaita on järjestetty kesäisin jo vuodesta 2020, kun Savannille rakennettiin nuotiopaikka. Esiintyjiä on pyydetty läheltä ja vähän kauempaakin, ja nykyään artisteja hakeutuu jo itsekin esiintymään nuotiolle.

”Nuotiolla istuksiessa katselimme viereisen tontin tyhjillään ollutta keltaista taloa, ja joku heitti vitsillä, että ”tuonhan te voitte ostaa”. Vitsistä tuli totta, kun talo hankittiin ja kunnostettiin Leader-hankkeella kahvilaksi ja tapahtumapaikaksi. Kahvila, galleria ja kulttuurisuuli avattiin virallisesti vuonna 2023, vaikka etkoja oli pidetty jo edellisenä vuonna”, iloitsee Kautiainen.

Nainen-ITE-taideteos Alpon Savannin kahvilan nurkassa
Kuva: Terttu Hermansson

Kaunis neito toivottaa kahvilavieraat tervetulleiksi.

Galleria on ahkerassa käytössä, sillä tänä kesänä sisätiloissa esittäytyy neljä taiteilijaa ja yhdellä teoksia on ulkona.

Galleria on auki elokuun loppuun saakka. Ryhmät toivotetaan tervetulleiksi muulloinkin sulan maan aikaan.

Aukioloajat löytyvät Alpon Savannin verkkosivuilta.

 

Värikkäitä taideteoksia Alpon Savannin gallerian seinällä
Kuva: Terttu Hermansson
Tunnelmallinen ja hämyisä esiintymislava ja katsomopaikat Alpon Savannin kulttuurisuulissa
Kuva: Terttu Hermansson

Alpon Savannin kulttuurisuuli on tunnelmallinen esiintymispaikka.

Kulttuurisuulissa ja pihalavalla on myös vilkasta. Runonlausuntaa, kuorolaulua ja konsertteja järjestetään koko heinäkuun.

Runon ja suven päivänä kuullaan mm. Hannu-Pekka Björkmanin lausuntaa. Tapahtumassa pääsee myös yleisö esittämään omia runojaan.

Kuorolaulusta vastaavat Spoon River Singers ja Heikoollenkki. Minna Salmelan johdolla lauletaan yhdessä vanhoja lastenlauluja.

Tarjontaa on monenlaiseen kulttuurinkaipuuseen – ihmisille, jotka haluavat kokea iloa ja oivalluksia, päästä hetkeksi pakoon arjen murheita tai kurkistaa syvemmälle omaankin sieluunsa.

Alpon savanni on kohtaamispaikka, jossa meininki on rentoa ja jossa tulee hyvälle tuulelle. Värikkäät ja oivaltavat teokset herättävät positiivisia ajatuksia, ja Koivumäen muisto säilyy teoksissa, jotka ovat muotonsa puolesta ja mittasuhteiltaan tarkasti suunniteltuja ja joissa kierrätysmateriaalien käyttö on uskomattoman luovaa.

Nuoret kansainväliset työleiriläiset ovat myös jättäneet kädenjälkensä kahvilan terassin aitaan ilahduttaen kävijöitä värikylläisillä kollaaseillaan.

Värikkäitä jäte- ja kierrätysmateriaaleista tehtyjä ITE-taidekollaaseja puuaitaan kiinnitettyinä
Kuva: Terttu Hermansson

Teksti ja kuvat: Terttu Hermansson

Artikkelia varten haastateltu Loviisa Kautiainen on monipuolinen taide- ja kulttuuriosaaja itsekin.

Lh Geopark Logo
Unesco Global Geopark Logo
Leader