Geopark Ranger -koulutuksessa tutkitaan Geopark-aluetta ja sen ilmiöitä.
Koulutuksessa perehdytään mm. UNESCO Global Geopark -konseptiin ja -verkostoihin, alueen geologiaan, luontoon ja kulttuuriin sekä luonnon hyvinvointivaikutuksiin. Tärkeitä aiheita ovat myös luonnossa liikkujan turvallisuus sekä kestävä matkailu. Lisäksi harjoitellaan kansainvälisten ryhmien opastamista.
Koulutus sisältää luentoja, kenttäpäiviä ja tehtäviä.
Loppuarvioinnissa Ranger-kokelaat tekevät opastuksen ryhmälle.
Koulutus voidaan lukea hyväksi amattikorkeakouluun haettaessa ja amk-opinnoissa.
Reittien varsilta löytyy opastustauluja, joista saa lisätietoja alueesta.
Geopark Ranger -koulutuksen suorittaneet ovat toimineet aktiivisesti oppaina niin vierailijaryhmille kuin koululaisillekin. He ovat järjestäneet koululuokille ja 4H-kerholaisille teemapäiviä ja rastitehtäviä maastossa ja kertoneet ryhmille Geopark-tietouden lisäksi alueen luonnosta ja kulttuurista. Monella Geopark Rangerilla on omaa erityisosaamista, jonka avulla he pääsevät erityisen syvälle alueen ilmiöihin: esimerkiksi luonnon hyvinvointivaikutuksiin, lajistoihin ja kulttuurihistoriaan.