Etelä-Pohjanmaan eteläisin kunta, vajaan parin tuhannen asukkaan Isojoki kutsuu matkailijat lumoutumaan Lauhanvuoren kansallispuistosta ja muista luontokohteista sekä kunnan kulttuuritarjonnasta. Koe henkeä salpaavat näkymät Lauhanvuoren, Länsi-Suomen korkeimman kohdan, näkötornin huipulta.
Maistele pitäjän parhaita burgereita Kangasjärven leirintäalueella ja pulahda kirkasvetiseen Kangasjärveen, joka on yksi Geoparkimme helmistä. Nauti kalastamisen riemusta puhdasvetisen Isojoen varrella ja ihmettele luonnonvaraisen meritaimenen nousua joen latvavesille. Tule viihtymään Geoparkin sydämessä vuosittain heinäkuun lopussa järjestettäviin Lauhan Speleihin, joka on suurin speliperinnemusiikin tapahtuma Etelä-Pohjanmaalla. Talviaikaan Isojoki takaa retkeilijöille, hiihtäjille ja muille matkailijoille Lapin maisemien veroiset elämykset.
Pohjoissatakuntalainen 1700 asukkaan Jämijärvi on aktiiviharrastajan aarreaitta ja Hämeenkankaaseen kuuluva Jämi luontoäidin lahja liikkuvalle ihmiselle. Avarissa kangasmetsissä on helppoa liikkua vaikkapa patikoiden tai pyöräillen, ja alueen lukuisat kodat ja laavut tarjoavat kulkijalle taukopaikkoja. Kaunis järvi harjun kainalossa mahdollistaa vaikka melontaretket. Jämillä harrastetaan monipuolisesti ilmailua. Täällä voit siis luvalla kulkea pää pilvissä.
Kankaanpää on Pohjois-Satakunnan seutukunnan keskus. Noin 12 500 asukkaan taide- ja kulttuurikaupunki on luonnon muovaama asuin- ja kauppapaikka. Kankaanpään palkittua kaupunkikuvaa hallitsevat kauniit puistot, tiiliarkkitehtuuri sekä ainutlaatuinen Taidekehä, joka on yli sadan pysyvästi kaupunkimiljööseen sijoitetun taideteoksen kokonaisuus.
Pesäpallosta tunnetun kaupungin monipuoliset liikuntamahdollisuudet tarjoavat haastetta niin kunto- kuin aktiiviliikkujallekin. Honkajoen alueella sijaitseva Huidankeidas on maisemaltaan yksi Suomen kiehtovimmista keidassoista. Hämeenkangas tarjoaa maastot mukaville retkille. Alueen maataloushistoria on aistittavissa Vihteljärven-Riihonlahden valtakunnallisesti arvokkaalla maisema-alueella.
Lue lisää Kankaanpään sivuilta
Etelä-Pohjanmaan lounaislaidalla sijaitseva 1200 asukkaan Karijoki tarjoaa matkailijoille laakeiden maisemien ja luonnonläheisyyden lisäksi kurkistuksen ihmiskunnan kaukaiseen historiaan. Karijoen Susiluolassa saattoi nimittäin asua neandertalinihmisiä jo 120 000 vuotta sitten. Tähän muinaiseen asuinpaikkaan voi tutustua sekä itse Susiluolalla että luolasta kertovassa näyttelyssä Karijoen Wanhalla Kunnantuvalla.
Satakunnan pohjoisimmassa kunnassa, talkoohengestään tunnetussa 2300 asukkaan Karviassa matkailija pääsee nauttimaan niin taiteesta kuin luonnostakin. Kulttuuritarjonta on pienessä kunnassa suurta. Alueella keskiajalla sijainneesta linnoituksesta innoituksensa saanut Kulttuuri- ja tapahtumakeskus Skantz toimii monien tasokkaiden tilaisuuksien näyttämönä. Alueen luonnon kauneus avautuu kävijälle etenkin Kauhanevan–Pohjankankaan kansallispuistossa.
Kahden kansallispuiston Kauhajoki on 13 200 asukkaan seudullinen keskus eteläisellä Etelä-Pohjanmaalla. Kauhajoella matkailija saa kokea luonnon ja kulttuurin liiton upeissa kohteissa.
Hyypänjokilaakso on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue ja yksi Länsi-Suomen suurimmista luonnonmuodostumista. Laakso kertoo alueen pitkästä maataloushistoriasta. Katikankanjoni on taianomaisen kaunis ja rauhoittava veden uurtama rotko. Sen mystiset purouomat luovat länsisuomalaisessa maisemassa harvinaisia pinnanmuotoja.
Kauhajoella kannattaa tutustua myös moniin mielenkiintoisiin museoihin, kuten kotiseutumuseoon ja talvisodanaikaiseen eduskunnan istuntosaliin.
Pirkanmaan luoteiskulmasta, 1900 asukkaan Kihniöstä, matkailija löytää pirkanmaalaista luontoa parhaimmillaan. Pyhäniemen hulppealla hiekkarannalla, komealla Käskyvuorella ja Taimenkoskilla kannattaa käydä. Hiljaiset metsät, laajat suot ja kymmenet järvet saavat aikaan erämaan tuntua. Alueen historiaan ja merkkihenkilöihin pääset tutustumaan esimerkiksi hurmaavassa Aitonevan turvemuseossa tai Puumilan taitotalolla.
Parkano on 6400 asukkaan seudullinen keskus Pirkanmaan luoteisosassa. Parkanon juna-asema on monille matkailijoille portti Geoparkiin. Parkanon monipuolinen kulttuuritarjonta sekä hienot luontokohteet hemmottelevat kävijää.
Kiinnostava käyntikohde on kauniilla paikalla Kaitojenvetten rannalla sijaitseva metsätöiden historiaa esittelevä Metsämuseo. Museolta kannattaa lähteä patikoimaan luontopoluille erämaisiin järvenrantamaisemiin. Alkkianvuoren patikointireitit tarjoavat luontoelämyksiä monimuotoisessa metsäluonnossa.
1300 asukkaan Siikaisissa Pohjois-Satakunnassa voit ihailla alueen ainutlaatuista talonpoikaisarkkitehtuuria. Siikaisten erikoisuus, kuusikulmaiset, korumaiset lasikuistit kertovat alueen vaurastumisesta 1800-luvulla. Siikaisten arvokkaisiin maalaismaisemiin kuuluvat myös erämaat, keidassuot ja järvet. Katselmankallion tornista avautuvat näkymät laajalle Haapakeitaan soidensuojelualueelle.