UNESCOn Geopark-arvioitsijat, tohtorit, geologit Mohd-Shafeea Leman ja Ánchel Belmonte Ribas Uhrilähteellä geologi Pasi Talvitien kanssa.
UNESCO Global Geopark on UNESCOn kolmas ja nuorin aluestatus maailmanperintökohteiden ja Biosfäärialueiden rinnalla. Maailmassa on 213 UNESCO Geoparkia 48 maassa.
UNESCO Global Geoparks on osa International Geoscience ja Geoparks -ohjelmaa (IGGP), jonka UNESCO käynnisti 2015. Samalla perustettiin UNESCO Global Geopark -status, ja verkostoon kuuluneista kohteista tuli UNESCO Global Geoparkeja. Myös osa hallinnosta, mm. päätösvalta uusista jäsenistä ja arviointikäynneistä, siirtyi UNESCOlle.
Geoparkit maksavat UNESCOlle jäsenmaksua, jolla se kattaa verkoston hallinnoinnin ja aktivoi Geopark-toimintaa kehittyvissä maissa yhdessä GGN:n kanssa.
Global Geoparks Network (GGN) on perustettu vuonna 2004.
Global Geoparks Network on kansalaisjärjestö, johon kaikki maailman UNESCO Geoparkit kuuluvat. Yli 300 Geopark-ammattilaista osallistuu verkoston toimintaan aktiivisesti ja vapaaehtoisesti. GGN työskentelee UNESCO Geoparkien kehittämiseksi ja osallistuu erityisesti kehitysmaiden Geoparkien perustamiseen ja toiminnan edistämiseen Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.
Professori, tohtori Nikolas Zouros Italiassa Adamello Brentassa GGN:n järjestämässä Geopark-konferessissa.
Maailman Geopark-verkostolla on yhteinen Visitgeoparks-matkailusivusto.
Maailmassa on useita virallisia Geopark-alueverkostoja:
Lisäksi monet maat ovat perustaneet kansallisia verkostoja Suomen tapaan. Esimerkiksi
Kanadassa toimii Canadian Geoparks Network
Espanjasta löytyy 15 Geoparkin verkosto: Geoparks of Spain
vuonna 2019 Geopark-konferenssi järjestettiin Espanjan Sevillassa. Espanjassa on laaja kansallinen Geopark-verkosto.
Euroopan Geopark-verkoston kevätkokouksessa Romaniassa maaliskuussa 2023 oli paljon osallistujia.
Geopark-toiminta alkoi Euroopasta neljän alueen yhteisenä projektina, European Geoparks Network on perustettu vuonna 2000.
Euroopan Geopark-verkosto on yksi Maailman Geopark-verkoston alueverkostoista.
Eurooppalaiset UNESCO Global Geoparkit nimeävät kaksi edustajaa EGN-koordinaatiokomiteaan alueensa virallisiksi edustajiksi. Se kokoontuu kaksi kertaa vuodessa päättämään yhteisistä asioista ja verkostoitumaan. EGN järjestää joka toinen vuosi Geopark-konferenssin, vuorovuosina UNESCO Global Geoparks -verkoston kanssa.
Suomessa on viisi UNESCO Geoparkia: Rokua, Lauhanvuori – Hämeenkangas, Saimaa ja Salpausselkä ja Kraatterijärvi.
Suomen Geoparkit muodostavat Geoparks Finland -verkoston, joka yhdessä kehittää mm. Geoparkien näkyvyyttä, geomatkailua ja valtakunnallista yhteistyötä.
Geopark-toiminnan kehittymistä kansallisesti ohjaa Suomen Geopark-toimikunta, joka on perustettu vuonna 2013 . Sen tehtävänä on tiedottaa Geopark-toiminnasta ja raportoida kansallisesta Geopark-toiminnasta kansainvälisille Geopark-verkostoille . Se toimii asiantuntijana ja tiedonvälittäjänä Suomen Geopark-alueiden ja Suomen UNESCO-toimikunnan välillä. Se ohjaa Geopark-projekteja hakemusten valmistelussa ja antaa niistä arvionsa Suomen UNESCO-toimikunnalle, joka päättää hakemusten käsittelystä ja tekee esitykset UNESCOn Geopark-neuvostolle.
Suomen Geopark-toimikunnan jäsenet vuonna 2024 ovat