Kompassiruusu on ilmansuuntia osoittava kuvio kartoissa ja kompasseissa.
Kompassiruusu on navigointilaite, jota käytetään suunnistukseen, perille pääsemiseen.
2011–2016 yli 1,5 miljoonaa syyrialaista pakeni naapurimaa Libanoniin,
josta tuli maailman eniten pakolaisia vastaanottanut maa;
1 pakolainen 4 asukasta kohti.
Osa pakolaisista jatkoi matkaansa käyttäen vaarallisia merireittejä.
Ihmissalakuljettajien hinnastoissa huonokuntoinen vene ilman miehistöä ja kompassisuunta tuntemattomaan on pakolaisen omaisuuden, joskus myös hengen hintainen.
Osa päätyi jopa Suomen Tornioon 10 vuotta sitten.
Asuin 2008–2014 osan vuodesta Beirutissa Libanonissa ja valokuvasin mustavalkonegatiivifilmille.
2011 kaupunki alkoi muuttumaan, kun kaduille ilmestyivät kerjäävät syyrialaiset äidit
pienten lastensa kanssa ja kapea rantakaistale vilkkaan rantakadun ja Välimeren välissä alkoi täyttymään kuumuutta pakenevista.
Jo kuvia ottaessani ajattelin:
”Tältäkö näyttää vanhatestamentillinen exodus päivitettynä?”
Kompassiruusut teossarjassa olen käyttänyt noina aikoina ottamiani kuvia.
Yhdistänyt ne Välimeren etelärannikon merikarttoihin Syyrian Latakiasta Tunisian Sousseen, josta on lyhin matka Italian Lampedusan saarelle.
Ja rakentanut kukkien terälehdistä kompassiruusut.
Ulla Repo (1957) on opiskellut maalaustaidetta Kankaanpään Taidekoulussa 1976–78, graafista suunnittelua ja taidegrafiikkaa Taideteollisessa Korkeakoulussa ja Varsovan Taideakatemiassa 1978-84 sekä jatko-opiskellut Tukholmassa 1998-99, Kungliga Konsthögskolan, grafiikan ja monumentaalitaiteen laitoksilla.
Repo on osallistunut yhteisnäyttelyihin Suomessa, Ruotsissa, Virossa, Puolassa, Saksassa ja Libanonissa vuodesta 1978 ja pitänyt yksityisnäyttelyitä Suomessa ja Ruotsissa vuodesta 1994.
Repo on käyttänyt töissään valokuvaa ja akryylimaalausta. Ulla Revon taiteessa toistuu usein näyttämömäinen tila ja siellä esiintyvä dekoratiivinen viiva. Hän on myös painanut serigrafiaa kolmiulotteisiin betonitöihinsä.
Repo on asunut ja työskennellyt pidempiä ajanjaksoja Moskovassa, Tukholmassa, Beirutissa ja Barissa.
Viimeiset 6 vuotta Repo on asunut Kankaanpäässä järvenrannalla, keskittyen asuinpaikkansa, vanhan kesähuvilan, kunnostukseen, sekä asuinympäristönsä maisemointiin ja biodiversiteetin rikastuttamiseen niityllään ja metsässään.