Satoja vuosia vanha elinkeino
Alueella oli tervanpolttoa jo varhaisella asutuskaudella. 1600-luvun jälkipuoliskolla tervan kysyntä lisääntyi purjelaivaliikenteen vilkastuessa. Purjelaivat rakennettiin puusta, joka suojattiin tervaamalla.
Tervanpoltto kohosi alueen yhdeksi tärkeimmistä elinkeinoista lähes parin sadan vuoden ajaksi. 1700-luvun lopun sodat lisäsivät tervan tarvetta, mikä myös nosti sen hintaa. Siitä alkoi tervanpolton kukoistuskausi, joka kesti Suomen sotaan 1800-luvun alkuun saakka. Kukoistuskaudelta periytyy suurin osa alueen lukuisista tervahaudoista.
Tervanpoltto oli tuottajilleen kannattavaa. Tekniikan kehittyessä vähemmällä vaivalla saatiin tuotettua enemmän tervaa. Tuotanto tehostui jopa niin paljon, että tervanpolttoa alettiin rajoittaa. Lisääntyneen puunkäytön pelättiin kuluttavan metsät loppuun. Valtio määräsi tervakiintiöitä. Paikalliset eivät rajoituksista kuitenkaan välittäneet, vaan polttivat tervaa niin paljon kuin pystyivät. Metsääkin riitti runsaasti.
Sodan päätyttyä 1800-luvun alussa tervan kysyntä ja hinta laskivat. Erityisesti metallirunkoisten höyrylaivojen yleistyminen vähensi tervan kysyntää, kun tervattujen purjelaivojen valtakausi maailman merillä päättyi. Viimeistään 1800-luvun lopussa tervanpolton merkitys elinkeinona oli hiipunut.
Tervan valmistuksessa ei hötkyilty
Tervan valmistus aloitettiin mäntyjen koloamisella. Niitä kuorittiin useamman vuoden ajan, mutta kuitenkin niin, että puu ei kuollut. Kun puut olivat valmiita kaadettavaksi, ne ajettiin tervahaudalle, jossa ne halottiin säleiksi.
Tervahauta oli suppilomainen savella tiivistetty kuoppa, jonne säleet ladottiin. Hautamestarit olivat vastuussa ladonnasta. He olivat arvostettuja ammattimiehiä, koska hyvin ladottu hauta tuotti enemmän tervaa. Ladonnan jälkeen pidettiinkin kestit. Sitten hauta sytytettiin ja sitä poltettiin noin viikko, jolloin hautaa piti vartioida tiiviisti.
Koska osa tervahaudoista oli pitemmän matkan päässä kotitilalta, niille mentiin tervanpolton aikaan useammaksi päiväksi. Tervahautojen yhteydessä olikin usein hautasauna, jossa oli yksinkertainen kiuas ja laveri nukkumista varten.
Tarkkoja tietoja tervantuotannon kokonaismääristä ei ole olemassa, mutta niitä voidaan arvioida esimerkiksi tervahautojen määrän perusteella. Pelkästään tervapitäjä Kauhajoella on yli 750 tervahautaa. Kaikki tervahaudat eivät ole edes tiedossa, sillä niitä on jäänyt peltojen, teiden ja rakennusten alle.
Teksti: Laura Tauriainen / Luova toimisto Ranka
