Rakennettu kulttuuriympäristö
Rakennettu kulttuuriympäristö koostuu yhdyskuntarakenteesta, rakennuksista sisä- ja ulkotiloineen, pihoista, puistoista, silloista sekä muista rakenteista. Rakennettuun kulttuuriympäristöön kuuluvat niin vanhat talonpoikaistalot kuin modernit teollisuusrakennuksetkin. Usein ainutlaatuinen arkkitehtuuri sekä edustavat rakennukset ja kylät toimivat alueensa maamerkkeinä ja tunnuksina.
Geopark-alueella on useita valtakunnallisestikin merkittäviä rakennettuja ympäristöjä. Edustavaa talonpoikaisarkkitehtuuria on Vuorijärven ja Leppijärven kylissä Siikaisissa, Karviankylässä Karviassa sekä Isojokilaaksossa Isojoella. Modernimpaa arkkitehtuuria alueella edustavat Kankaanpään keskustan punatiiliarkkitehtuuri ja Niinisalon varuskunnan kasarmialue.
Siikaisten talonpoikaisarkkitehtuuri
Siikaisten alueella oli aikoinaan suuret metsävarat ja niiden lisäksi hyvät uittomahdollisuudet läheisille sahoille. Metsäkaupat vaurastuttivat talonpoikia ja vauraus haluttiin osoittaa komeiden rakennusten avulla. Siikaisten talonpoikaisarkkitehtuurin helmiä ovat koristeelliset, moni-ikkunaiset ja kulmista viistetyt lasikuistit. Kuistien koristelusta vastasivat yleensä kiertelevät rakentajat, jotka olivat saaneet oppinsa laivanrakentamisesta. He saattoivat saada palkaksi markan jokaisesta ikkunaruudusta.
Lasikuistit ovat kauniita, mutta myös työläitä tehdä ja ylläpitää. Vuorijärven Ylisentalossa kerrotaan olleen kuistin, jossa oli ikkunaruutu jokaiselle vuoden päivälle. Talon emäntä olikin ollut kovin väsynyt pikkuruisten ruutujen pesuun. Koristeellinen lasikuisti löytyy myös Siikaisten keskustassa sijaitsevasta vanhasta kansakoulusta, joka rakennettiin vuonna 1882. Rakennusta onkin kutsuttu kuistikouluksi ja se toimii nykyään kotiseutumuseona.
Siikaisten laikuistit ovat erityisen kauniita.
Talonpoikastilojen päärakennukset ovat pitkiä ja kapeita rungoltaan, ja kauniiden lasikuistien lisäksi rakennuksia koristavat usein vellikellot. Hyvin säilyneitä esimerkkejä rakennuskannasta löytyy esimerkiksi Vuorijärven ja Leppijärven kylistä.
Hämes-Havunen
Kauhajoella edustava esimerkki 1800-luvun eteläpohjalaisesta talonpoikaisarkkitehtuurista on Hämes-Havusen umpipihakokonaisuus. Kokonaisuus on osa Hyypänjokilaakson maisemanhoitoaluetta ja nykyisin suosittu tapahtumapaikka. Se on alueen parhaiten säilynyttä vanhaa rakennuskantaa ja liittyy tiiviisti Kauhajoen asuttamisen historiaan.
Hämes-Havusen kaksikerroksinen isotupa on rakennettu 1827 ja pikkutupa 1860-luvulla. Kolmatta sivua rajaa pitkä aittarivi, ja karjapihan sivuja rajaavat eläinsuojat ja lato. Umpipihan ulkopuolelta löytyy sauna, paja ja kaksi aittaa. Rakennukset aseteltiin umpipihan muotoon käytännön syistä. Piha suojasi pedoilta ja rakennustapa säästi tilaa.
Hämes-Havunen edustaa eteläpohjalaista rakennuspeinnettä parhaimmillaan.
Hämes-Havunen sijaitsee Kyrönjoen varrella, ja tilan ohi kulkeva maantie on osa vanhaa Kyrönkankaan tietä. Tietä pitkin paikalle saapui tiettävästi Havusen suvun kantaisä Tyni Hannunpoika 1600-luvulla. Paikan ensimmäinen rakennus oli joen varteen rakennettu kalamaja. Sen yhteyteen rakennettiin myöhemmin asuin- ja muita rakennuksia. Näissä rakennuksissa oli aikoinaan myös kestikievari. Nykyiselle paikalle rakentaminen alkoi 1800-luvulla.
Hämes-Havunen on upea ja valtakunnallisesti arvokas rakennusperintökohde. Etelä-Pohjanmaalla talonpoikia vaurastutti tervanpoltto, mikä mahdollisti komeiden asuinrakennusten ja niitä ympäröivien talousrakennusten rakentamisen. Hämes-Havusella oli hallussaan laajat kangasmetsät, ja tervanpolton lisäksi vaurautta toi karjanhoito. Tilan komeuteen vaikutti myös vanha perinne, jonka mukaan sukutalo piti aina jättää seuraavalle sukupolvelle paremmassa kunnossa kuin se on itse saanut. Kauhajoen kunta osti rakennuskokonaisuuden 1970-luvulla ja se peruskorjattiin.
Kirjailija ja kansanperinteen keräilijä Samuli Paulaharju kuvaili Kauhajoen asuttamista vuonna 1935 seuraavasti:
”Sanotaan Hämeen rintamailta, Hauhoosta tulleen ensimmäisen talontekijän näin maille, ja Hämes-Havuusen hän ryskäsi jokirantaan – tulevalle Kauhajoen rinnalle. Kolkkona korpena, rumana ryteikkönä silloin oli koko ranta, kun hauhoolainen sen otti kotopaikakseen.”
Mutta rintaa se nyt on. Ja komeana kohoaa nyt Hämes-Havunen rukihisten peltojensa keskellä, ja ylpeinä seisoa könnäävät varijalaat isäntänsä ja kotopaikkansa vartijoona. Siinä kaksikerroksinen tuparati, vellikello vielä harjalla, porttikäytävä pihaan, hauskat ristikkoaidat talontien kahta puolta, ja tien vieressä vanhojen aittojen sievä kunnianarvoisa kolmiyhteys. Hyvin kehtaa olla koko pitäjehen vanhimpana.”
Ja komeana kohoaa nyt Hämes-Havunen rukihisten peltojensa keskellä
-Samuli Paulaharju
Sanssinkartano
Kauhajoen keskustassa sijaitsee nykyisin kokous- ja juhlatilana toimiva Sanssinkartano. Nimestään huolimatta rakennus ei ole ollut varsinainen kartano, vaan suuri maatila. 1800-luvulla tätä Yli-Knuuttilan tilaa viljeli Saksasta Suomeen tullut Von Schantzin suku, mistä rakennus on saanut nimensä. Päärakennus valmistui vuonna 1863.
Tila oli suvun omistuksessa yli sata vuotta, ja sinä aikana tilalla oli kolme eri isäntää. Kaikki heistä olivat tunnettuja miehiä Kauhajoella ja innokkaita osallistumaan yhteiskunnallisiin tehtäviin. Suku myi kartanon Kauhajoen kunnalle vuonna 1903, ja rakennus toimi kunnalliskotina vuoteen 1986 asti. Vuonna 1997 Sanssinkartano peruskorjattiin nykyiseen loistoonsa.
Isojoella perinteistä eteläpohjalaista rakennuskantaa löytyy Isojokilaaksosta. Isojoki oli pitkään eräaluetta, kunnes Vaasa-aikana 1500-luvulla erämaita alettiin asuttaa ja ottaa viljelyksille. Tällöin asutus asettui luonnollisesti jokilaakson viljaville maille.
Historiallista Isojokilaakson viereisille mäenharjanteille syntynyttä asutusta on säilynyt kirkonkylän ympäristössä ja Koppelonkylässä. Alueella on tyypillisiä eteläpohjalaistyylisiä pitkiä, puolitoistakerroksisia talonpoikaisrakennuksia, joissa on suljetut neliömäiset pihapiirit. Isojokilaakson maisemaa koristavat vanhoja maanteitä reunustavat kiviaidat. Peltomaiseman keskipisteenä on Carl Ludvig Engelin suunnittelema ristikirkko vuodelta 1833.
Karviankylä
Karvian Karviankylä edustaa pitäjänsä vanhinta kyläasutusta, ja sen historia ulottuu 1600-luvun puoliväliin. Kylässä on tyypillistä pohjoissatakuntalaista talonpoikaista rakennuskantaa. Huomattavin yksittäisistä rakennuksista on Lähdeniemen rakennusryhmä, johon kuuluvat päärakennus, puotirivi, erikoisen muotoinen makasiini ja vanha kellari. Viljelymaiseman pienikokoiset rantapellot viettävät Karvianjärveen.
Geoparkissa on perinteisiä maaseudun kulttuurimaisemia.
Kontinkylän vanha aitta
Jämijärven Kontinkylästä löytyy kiinnostava historiallinen rakennus, Kontin tilan vanha aitta. Aitta saattaa olla Suomen vanhimpia puurakennuksia ja on mahdollisesti peräisin vuodelta 1553, sillä kyseinen vuosilukukaiverrus löytyy aitan seinästä. Nykyiselle paikalleen aitta on mahdollisesti siirretty vuonna 1880. Muistitiedon mukaan aittaa on muun muassa tilapäisesti käytetty vaatteiden ja muun pikkutavaran säilytykseen.
Jos aitta tosiaan on rakennettu 1550-luvulla, mikä on todennäköistä, ovat sen juuret Pohjois-Satakunnan erätalouden ajassa. Siksi sen alkuperäinen käyttötarkoitus on luultavasti ollut kaskiviljan säilöminen sekä mahdollisesti riistalintujen ja turkisnahkojen säilyttäminen.
Kankaanpään arkkitehtuuri
Modernimpaa arkkitehtuuria on Kankaanpäässä, jonka keskipiste on eläväinen ja perinteikäs tori. Torin ympäristössä on liikekeskuksia, jotka ovat peräisin jälleenrakennuskaudelta. Yksi kiinnostavimmista kohteista on 1930-luvulta peräisin oleva Postelli, joka on entinen postitalo. Nykyisin rakennuksessa toimii viihtyisä kahvila.
Kankaanpäässä toripäiviä alettiin järjestää vuonna 1902 kirkon edustalla sijaitsevalla aukiolla. Tori siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1912, minkä jälkeen Kankaanpään keskusta alkoi muodostua sen ympärille. Melko pientä torialuetta laajennettiin, kun torikaupan suosio kasvoi. Laajennuksen yhteydessä myyjät saivat pärekattoiset katokset.
Torilla myytiin aluksi eläimiäkin, mutta myöhemmin perustettiin erillinen eläintori eläinkauppaa varten. Osittain toripäivien myötä Kankaanpää nousi talousalueensa keskukseksi, ja toripäivistä muodostui Pohjois-Satakunnan markkinat. Kankaanpään tori on vireä edelleen, ja toripäiviä järjestetään kerran viikossa torstaisin, kesäaikaan myös lauantaisin.
Kankaanpää on tunnettu sen omaleimaisesta punatiiliarkkitehtuuristaan. Punatiili valikoitui julkisivumateriaaliksi luonnostaan paikallisen tiiliteollisuuden ansiosta. Myöhemmin punatiiltä alettiin valita tarkoituksella, ja siitä tuli Kankaanpäässä hyvin suosittu rakennusmateriaali niin julkisissa rakennuksissa kuin asuin-, liike- ja teollisuusrakentamisessakin.
Kankaanpää on tunnettu punatiiliarkkitehtuuristaan.
Kankaanpään arkkitehtuurin keskeisiä kohteita ovat kaupungintalo vuodelta 1967 sekä 1970-luvulla valmistuneet liikuntakeskus ja entinen seurakuntakeskus. Nämä rakennukset ovat Kaija ja Heikki Sirenin suunnittelemia. Vuonna 1992 valmistunut virastokeskus on myöskin tunnettua punatiiltä, ja sen on suunnitellut arkkitehtitoimisto Kouvo & Partanen. Sama toimisto on suunnitellut Kankaanpään taidekoulun, joka valmistui vuonna 1995.
Niinisalon varuskunnan kasarmialue
Kankaanpäässä sijaitseva Niinisalon varuskunnan kasarmialue kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Se edustaa Suomen puolustusvoimien 1930-luvun edistyksellistä arkkitehtuuria. Niinisalon kasarmialue perustettiin 1930-luvulla valtakunnalliseksi kertausharjoituskeskukseksi.
Rakennukset ovat tyyliltään askeettista funktionalismia, jolle tyypillistä ovat sileäksi rapatut, koristelemattomat vaaleat julkisivut. Keskellä aluetta on vuonna 1935 puolustusvoimien kertausharjoituskeskukseksi rakennettu kasarmirakennus. Alueen pääsuunnittelijana on toiminut arkkitehti Kalle Lehtovuori. Kasarmirakennuksen lisäksi hän suunnitteli 1930-luvulla muutkin keskeiset rakennukset, kuten miehistösaunan, sairaalan, keittiö- ja ruokalarakennuksen, kahvila- ja leipomorakennuksen, upseerien kerrostalon ja koeampuma-aseman.
1940-luvun puolella valmistui Lottakahvila, nykyinen sotilaskoti. Se kunnostettiin 1990-luvulla alkuperäistä arkkitehtuuria vaalien. Rakennuksen vieressä on 1940-luvulla rakennettu entinen lottien asuinrakennus, Impilinna.
Vuosina 1957-1958 rakennettiin Niinisaloon Selvaag-menetelmällä asuinrakennuksia. Selvaag-talojen alkuperä on Norjassa, jossa ne syntyivät sodan jälkeisen asuntopulan tarpeisiin. Talot on rakennettu hyvin yksinkertaisilla menetelmillä, ja niistä on karsittu pois kaikki turha ja epäoleellinen. Asuintalojen alhainen hinta ja rakentamisen nopeus olivat tärkeitä ominaisuuksia jälleenrakennuskaudella. Suomessa Selvaag-taloja on Niinisalon lisäksi muun muassa Helsingissä, Oulussa ja Joensuussa.
Rakennetut kulttuuriympäristöt ovat Geoparkin edustavia maamerkkejä.
Aikakautensa edustajia
Geoparkin alueelta löytyy rakennettuja kulttuuriympäristöjä, jotka edustavat eri aikakausia ja rakennustyylejä. Ainutlaatuinen arkkitehtuuri ja rakennukset ovat kuntien ja kylien edustavia maamerkkejä.
Talonpoikaisarkkitehtuuri ilmentää arkistaa elämää maaseudulla. Alueen luonnonvarat mahdollistivat talonpoikien vaurastumisen esimerkiksi metsäkauppojen ja tervanpolton myötä. Vaurastuminen haluttiin tuoda esiin rakentamalla komeita taloja ja kauniita kuisteja. Eri puolilta Geoparkin aluetta voi löytää näitä upeita vanhoja talonpoikaistaloja ja niiden historiallisia pihapiirejä.
Modernimpaa arkkitehtuuria kaipaava voi ihailla Kankaanpään omaleimaista punatiiliarkkitehtuuria ja kaupungin eläväistä toria ympäristöineen. Niinisalon varuskunnan liepeillä pääse tutustumaan valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun ympäristöön. Varuskunta toi mukanaan elämää ja palveluita alueelle. 1940-luvulla Niinisalon kylänraitin varrelta löytyi muun muassa useita kahviloita, hotelli ja elokuvateatteri.
Teksti: Jenna-Maria Lehmijoki
Lähteet:
Collander, Raija. 1999. Siikaisten lasikuistit – Pohjois-Satakunnan kaunottaret.
Kankaanpään kaupunginmuseo Museo – Kankaanpään kaupunki (kankaanpaa.fi)
Kankaanpään kulttuuriympäristöohjelma https://www.kankaanpaa.fi/wp-content/uploads/2020/02/Kankaanpaan_kulttuuriymparistoohjelma.pdf
Museovirasto https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/rakennettu-kulttuuriymparisto/valtakunnallisesti-merkittavat-rakennetut-kulttuuriymparistot
Lions Club Kauhajoki ry. 2006. Hämes-Havunen – Pohjalaista rakennustaitoa jälkipolville. Hämes-Havunen | Kauhajoki tutuksi
Museoviraston Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt –palvelu RKY ι Museovirasto
Parkanon rakennetun ympärstön selvitys https://www.parkano.fi/images/stories/Parkanon_rakennetut_kulttuuriympristt.pdf
Pihlaja, Mirjam. 1984. Isojoen pitäjän kirja
Satakunnan Museon y-pakki palvelu y-pakki – tietoa palvelusta (y-pakki.fi)
Selvaag-talot https://fi.wikipedia.org/wiki/Selvaag-talo
Siikaisten matkailukohteet Kohteet – Siikainen
Uusi-Seppä, Niina. 2012. Satakunnan kulttuuriympäristöt – eilen, tänään, huomenna.
Valonen, N. 1946. Vuosiluvulla merkittyjä rakennuksia Ikaalisten ja Parkanon seudulta. Satakunnan Kotiseutututkimuksia 12.
