Skip to content
Mustikanpoimija Lauhanvuoren laella aurinkoisena loppukesän päivänä
Kuva: Sannamari Ratilainen

Satoa Geoparkin luonnosta

Maistuisivatko Lauhanvuoren laen mustikat, Kauhanevan kermien karpalot tai vaikkapa Hämeenkankaan herkkutatit? Alueen metsät ja suot tuottavat taatusti terveellistä ja tuoretta satoa keväästä pitkälle syksyyn.

Kevät on korvasienten ja villiyrittien aikaa

Keväällä ensimmäisenä poimijoita ilahduttavat hiekkapohjaisesta metsämaasta esiin nousevat korvasienet. Huolellisen esikäsittelyn jälkeen korvasienistä valmistuvat herkulliset keitot ja muhennokset.

Kevät ja alkukesä ovat parasta aikaa myös erilaisten villiyrttien poimimiselle. Terveellisin salaattipohja syntyy itse poimituista vuohenputken, voikukan, maitohorsman ja ketunleivän lehdistä. Huomioithan, että kasveja ei saa kerätä luonnonsuojelualueilla eikä kansallispuistoissa.

Oransseja orvokkeja vihreässä salaatissa
Kuva: Einari Vuorinen
Mustikkapiirakkaa retkellä tarjolla
Kuva: Ismo Nousiainen

Kesämarja mustikka

Kesän ehkä odotetuimpiin marjoihin lukeutuu monen suosikkimarja mustikka, jonka poikkeuksellisen monipuolisista terveysvaikutuksista on puhuttu maailmallakin jo pitkään. Mustikat maistuvat parhailta juuri poimittuina, metsässä mättäältä popsittuina.

Mukaan kerätyistä mustikoista valmistuvat makoisimmat piirakat. Hyviä mustikkametsiä voi löytää ympäri Geopark-aluetta, mutta erityisesti Lauhanvuoren laki on tunnettu runsaista mustikkasadoistaan. Lauhanvuorella on tavattu käydä mustikassa pitkienkin matkojen päästä.

Soiden kultaa

Samoihin aikoihin mustikan kanssa alkavat kypsyä soiden aarteet, himoitut, kullankeltaiset hillat eli lakat. Hyvänä lakkavuotena marjoja voi olla soilla paljonkin, mutta parhailta paikoilta lakat katoavat nopeasti poimijoiden sankoihin. Terveelliset hillat ovat hyviä sellaisenaan, mutta niitä käytetään paljon myös leivonnassa, kuten perinteisessä lakkakakussa.

Lakka-marja suolla
Kuva: Terttu Hermansson
Syksyinen juolukanvarpu
Kuva: Terttu Hermansson

Syksyn marjoja soilla

Syksymmällä soilla kypsyvät punaiset, kirpeät karpalot. Karpaloita kannattaa poimia vasta syksyn ensimmäisten pakkasöiden jälkeen, sillä pakkanen pehmentää marjojen happamuutta. Soilla kasvaa myös ravinteikasta, miedonmakuista juolukkaa, jota kuitenkin hyödynnetään vain vähän.

Jäkäläkankaiden marjoja

Loppukesällä mäntymetsien jäkäläkankailta voi paikoin löytää paljonkin puolukoita. Ravinteikasta puolukkaa voi poimia pitkälle syksyyn asti. Samantyyppisiltä kasvupaikoilta voi löytää myös paljon vähemmän käytettyä, mutta erittäin terveellistä variksenmarjaa. Sitä kannattaa kokeilla rohkeasti ja käyttää monipuolisesti kuten muitakin metsämarjoja.

Puolukkaa jäkäläkankaalla
Kuva: Terttu Hermansson
Herkkutatti kankaalla aurinkoisena kesäpäivänä
Kuva: Pasi Talvitie

Sienisaaliita

Jo alkukesästä polkujen varrelta voi löytää kullankeltaisia kanttarelleja. Mikä olisikaan maukkaampi retkiherkku, kuin nuotiolla paistinpannulla valmistetut keltavahverot? Geoparkin laajoilta kankailta, kuten Hämeenkankaalta, voi kesän edetessä ja syksyn tullen löytää runsaastikin monenlaisia herkullisia ruokasieniä, kuten hiekkaisilla harjualueilla viihtyviä tatteja, haperoita ja rouskuja. Vehreiden kuusikoiden suosikkisieniin kuuluu esimerkiksi satoisa suppilovahvero.

Jos sienestämisestä oikein innostuu, kannattaa pakata mukaansa sienikirja-, -veitsi ja -kori, ja suunnata kesäiseen tai syksyiseen metsään missä päin Geoparkia tahansa. Sienien lisäksi seikkailijan on mahdollista saada saaliiksi vaikka mitä hienoja luontoelämyksiä!

Luonnossa luontoa kunnioittaen

Jokaisenoikeuksien ansiosta Geoparkin luonnonantimet ovat kaikkien vapaasti hyödynnettävissä − ja vieläpä aivan ilmaiseksi. Saalistakin tärkeämpää on, että lähtee retkelle, tarkkailee ympäristöä ja nauttii luonnosta sitä kunnioittaen.

Lue lisää jokaisenoikeuksista ja -velvollisuuksista

Retkeilijä valokuvaa suolla Lauhanvuorella aurinkoisena kesäpäivänä
Kuva: Terttu Hermansson
Lh Geopark Logo
Unesco Global Geopark Logo
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto
Leader

Evästeasetukset | Tietosuojaseloste | Saavutettavuusseloste | Copyright 2023