Soiden värin seuranta -projektin ensimmäiset tulokset ovat nyt saatavilla Wetland resilience group -verkkosivuilla. Kauhaneva on yksi hankkeen mittauspisteistä, ja tulosten perusteella suosittu piste. Mittauspiste sijaitsee Kauhalammin kierroksen varrella, lähellä Salomaan nuotiopaikkaa. Suomessa on kaksi mittauspistettä, Kauhaneva ja Torronsuo. Euroopassa pisteitä on yhteensä 14. Lisäksi Kanadassa on kolme pistettä ja Australiassa yksi.
Soiden värin seuranta -hanke perustuu kansalaistieteeseen ja älypuhelinten käyttöön. Mittauspisteessä on opastaulu, jossa ohjeistetaan ottamaan älypuhelimella kuva suosta. Apuna kuvan otossa on opastaulun päällä oleva puhelinteline, jonka avulla kuvien suunta ja rajaus pysyy vakiona. Eri puhelinmallien erot huomioidaan kuvien jatkokäsittelyssä niin, että kuvista saadaan vertailukelpoiset.

Kauhanevan kansalaistiedetaulu on otettu käyttöön keväällä 2024. Ensimmäisen mittauskauden aikana kuvia otettiin 122 kpl. Kuvista on analysoitu maiseman vihreysindeksi, joka kertoo kasvien vihertymisestä kesän aikana, ja niiden lakastumisesta syksyllä. Vihreysindeksin avulla voidaan tehdä päätelmiä mm. kasvukauden ajoittumisesta, kasvimassan runsaudesta ja suon hiilen kierrosta. Aineiston on koostanut ja käsitellyt prof. Scott Davidson.
Tulosten perusteella vihreyshuippu Kauhanevalla on noin heinäkuun puolivälissä. Huippu on melko terävä, ja suurimman vihreyden jälkeinen lakastuminen eli ruskeuden lisääntyminen alkaa heti huipun jälkeen. Vihreystaso näyttää olevan aavistuksen korkeampi Kauhanevalla kuin Torronsuolla tai Ruotsin Store Mossella, mutta tähän vaikuttaa todennäköisesti mittauspisteen sijainti suolla. Kauhanevalla mittauspiste on suurehkon kostean painanteen eli kuljun vieressä. Kuljun kasvillisuus koostuu kosteaan kasvupaikkaan sopeutuneista rahkasammalista ja ruohoista, jotka ovat todennäköisesti vihreämpiä kuin esimerkiksi Torronsuon mittauspisteellä näkyvä kasvillisuus. Suurin vihreysvaihtelu näyttää olevan Jouvionin kohteella Ranskassa, jossa kasvillisuus on ruohovaltaista.
Huipun ajankohta on useimmilla mittauspisteillä juuri heinäkuun puolivälissä, mutta Brittein saarilla huippu on usein jo kesäkuussa. Saarivaltakunnan kohteiden vihreyshuiput eivät myöskään ole yhtä teräviä kuin esimerkiksi Pohjoismaisten kohteiden.

Kansalaistiedeprojekti Kauhanevalla jatkuu, ja kesän 2025 tuloksia saadaan todennäköisesti kesällä 2026.
Oheisella videolla geologi Pasi Talvitie kertoo, miten kansalaistiedeprojektiin voi osallistua.
