Korsukankaan kaivokset ovat toiseksi suurin hiekkakivikaivosalue Lauhanvuorella. Hiekkakiveä käytettiin myllykivien valmistukseen 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Lauhanvuorelta kaivettuja myllykiviä löytyy edelleen laajalti läheisten maakuntien vanhoista myllyistä. Myllynkiviä on tavattu myös Tampereelta ja kerrotaan niityä viedyn Kristiinankaupungin kautta myös Ruotsiin.
Hiekkakivilohkareet kammettiin maasta lapiolla ja puisten parrujen avulla vipuamalla. Raaka-aine koostui joko irtonaisista lohkareistaa maaperässä tai luonnollisen rakoilun irrottamista kallionkappaleista. Hiekkakivikerrokseen päästiin käsiksi poistamalla irtonainen maaperä, minkä jälkeen kivet irrotettiin ja niille tehtiin karkea muotoilu käsin poraamalla. Osa kivistä hylättiin jo kaivosalueella. Nykyään nämä hylätyt myllynkiviaihiot ja vanhat kaivannot ovat muistomerkki paikallisesti laajasta teollisuudesta, joka on nyt kadonnut ja enimmäkseen unohdettu.
Kohteessa ei ole palveluvarustusta.
Ilmainen
Ei julkista liikennettä.
Ajo-ohjeetPyörällä, kävellen tai autolla Aumakiventietä pitkin.
PysäköintiIlmainen, ei erillistä pysäköintialuetta kohteessa.