Lintutorni sijaitsee laajan Huidankeitaan keidasuoalueen länsireunalla. Tornin edustalla aukeaa loputon metsäisten kermien ja monimuotoisten märkien kuljujen sokkelo. Osa kuljuista on vesipintaisia allikoita, osa turvepintaisia, osa taas kasvillisuuden peittämiä. Huidankeitaan kermi-kulju -rakenne on yksi Suomen parhaiten kehittyneistä - kermien ja kuljujen välinen korkeusero on enimmillään jopa metrin. Allikoiden muodostama laaja pienvesien sokkelo on oivallinen elinympäristö vesilinnuille.
Tornin luo pääsee noin 800 m mittaista polkureittiä pitkin. Keidas- eli kohosuot ovat ympäristöstään koholla, joten lintutorniin mennessä noustaan ensin portaita pitkin ympäristöään korkeammalla olevalle suolle ja kiivetään vasta sitten torniin.
Tornin edustalla Huidankeitaalla on rajoitusosa, jossa on lintujen pesimärauhan turvaamiseksi liikkuminen kielletty 1.4. - 15.7. välisenä aikana.
Kohteessa ei ole tornin lisäksi muita palveluja. Kohdetta ylläpitää Metsähallitus.
Ilmainen
Ei julkista liikennettä
Ajo-ohjeetHonkajoki - Siikainen -tieltä opastus Huidankeitaan reitin lähtöpaikkaan.
PysäköintiIlmainen