Teoksen taustalla on projekti, jossa taiteilija kutsui kankaanpääläisiä ilmaiseen jalkahoitoon. Osallistuneiden jalanpohjat painettiin kukin omalle metallilevylleen ja taiteilija syövytti jalanjäljet levyihin, jolloin teos liittyy yhteisötaiteen traditioon.
“Halusin tehdä Kankaanpäähän teoksen joka vaikuttaisi positiivisesti kaupunkilaisiin. Mikä sen positiivisempaa kuin kosketus/ hieronta jonka yhteydessä jalanjäljet otettiin. Ajattelin näin jättäväni muistijäljen ja vaikuttavani ihmisiin pitkällä periodilla. Kuvaan mielelläni ihmistä, joko jälkenä tai toisinaan enemmän esittävänä. Taiteen tekemisessä itse prosessi on minulle tärkeää, pyrin järjestämään maailmaa itselleni selkeäksi ja ymmärrettäväksi. Opiskellessani taidekoulussa tuntui monesti että meitä opiskelijoita katsottiin vähän kieroon. Halusin näin myöhemmin tuoda aidon ja positiivisen kohtaamisen entisen opiskelijan ja kankaanpääläisen ihmisen välille, joka jätti myös minulle mukavan muiston.” -Virve Lilja
Ilmainen.