Lauhanvuoren kansallispuisto

Geologisen monimuotoisuuden keskittymä

Lauhanvuoren kansallispuisto on Geoparkin geologisesti monimuotoisin alue. Sen maa- ja kallioperässä näkyvät lähes kaikki Geoparkin Vuoristosta suomaaksi -teeman vaiheet:

• muinaisen vuorijonon nousu ja tuho,
• kadonneen sedimenttikivipeitteen jäänteet
• muinaiset ilmastovaihtelut,
• jääkausiajan kerrostamat maapeitteet,
• jääkausien jälkeisen maannousun ja jääjärvivaiheiden vaikutus maaperään,
• soistumisen eri vaiheet ja muodot,
• järvien ja lampien synty,
• pohjavesien synty,
• lähteisyys ja sen vaikutus alueen vesistöihin ja luontoon, sekä
• geologian vaikutus ihmiseen ja kulttuuriperintöön.

Geoparkin 52 geokohteesta 16 sijaitsee Lauhanvuorella. Näyttävin näistä on Kivijata.

Muinaisten vuorten rippeillä

Lauhanvuoren kansallispuisto kattaa Suomen ainoan hiekkakivisen jäännösvuoren. Muinaisen trooppisen meren rannassa alkunsa saaneet hiekkakivikerrokset ovat jäänne Suomea aikoinaan laajemminkin peittäneestä kivipeitteestä, joka on sittemmin lähes kokonaan kulunut pois, paljastaen meille niin tutun ikiaikaisen peruskallion.

Hiekkakivi kertoo muinaisen suuren muutoksen tarinaa. Aikoinaan maamme halki kohosi Alppien kaltainen vuorijono, joka sittemmin tuhoutui – se mureni hiljalleen pieniksi hiekanjyväsiksi, jotka kulkeutuivat veden mukana muinaisen meren pohjaan.

Pitkälle edennyt rapautuminen jätti jälkeensä lähinnä rapautumista hyvin kestäviä mineraaleja, kuten kvartsia. Lauhanvuoren hiekkakivi koostuukin lähinnä tästä vaaleasta ja kovasta mineraalista. Seassa on kuitenkin karkeampia kappaleita, joista on tunnistettu muun muassa graniittia ja savikiveä. Hiekkakivi kertoo, millaisista kivistä tuo muinainen vuoristo rakentui.

Muinaisen maiseman muutoksesta kertovat myös Lauhanvuoren juurelta löytyvät toorit – pyöreämuotoiset kalliopaadet, jotka kohoavat kangasmaastosta kuin suuret lohkareet. Ne kertovat muinaisista lämpimistä ilmastoista, joissa rapautuminen levisi syvälle kallioon ja murensi paikoilleen kuutiokilometrikaupalla kallioperää. Lauhanvuoren alarinteiltä löytyykin laajoja alueita, joissa maaperä koostuu paikalleen murentuneesta kalliosta.

Maaperä kertoo jääkausista

Lauhanvuoren maaperä kertoo jääkausiajan tarinaa – ei niinkään viime jääkauden, vaan viime jääkautta edeltävienkin. Jääkaudet tunnetaan nimillä Elster, Saale ja Veiksel. Ne kasasivat kukin vuorollaan monivaiheisesti erilaisia maaperän kerrostumia alueelle. Jostain syystä Lauhanvuoren lähialueella nämä kerrostumat myös säilyivät, toisin kuin suuressa osassa muuta Suomea, jossa uusi jääkausi aina pyyhki edellisen jääkauden jäljet tieltään pois. Miksi?

Lauhanvuoren maakerrosten säilymistä selittää alueen sijainti aktiivisten jäätikkövirtojen välissä. Alue säästyi pahimmalta kulutukselta, ja siksi täällä on säilynyt runsaasti viime jääkautta vanhempia kerrostumia. Jääkausi oli alueella poikkeuksellisen hellä, vaikka se näyttäytyikin lähinnä kylmyytenä.

Syytä hellään mutta kylmään jääkauteen on haettu alueen maanpinnan muodoista, maaperän rakenteesta ja ilmastosta. Kenties Lauhanvuori korkeana maastonkohtana keräsi jääkauden alkuvaiheessa niin paljon lumisadetta, että sinne syntyi paikallinen jäätikkökeskittymä, joka suojasi aluetta sinne luoteesta levittäytyvältä Fennoskandian mannerjäätiköltä. Alueen luoteispuolella maaperä myös kohoaa rannikon alangoilta kohtuullisen jyrkästi – jään on ollut helpompi virrata alueen itä- ja länsipuolelta.

Lauhanvuoren kansallispuiston erikoinen luonto

Alueen maaperässä on viime jääkauden jäljiltä ominaisuus, joka vaikuttaa vahvasti sen luontoon. Maaperä on huuhtoutunut voimakkaasti silloin, kun Lauhanvuori oli yksinäinen saari jääkauden jälkeisessä Ancylusjärvessä.

Aallokko mylläsi alueen korkeampien maiden moreenimaastot useamman metrin paksuudelta ja pesi moreenin seasta hienoaineksen pois. Jäljelle jäi hiekkaa ja soraa. Siksi alueella on laajoja pohjaveden kertymäalueita, lähteitä, mäntykankaita ja myös soita. Pohjaveden rikastuttama luonto onkin yksi alueen merkittävimmistä erikoisuuksista. Lauhanvuorta ei suotta ole tituleerattu yhdeksi Suomen luonnon ihmeistä.

Lauhanvuorella pohjavesi ruokkii ja ylläpitää mitä erilaisimpia ympäristöjä. Lähteet, lähdepurot eli luomat, pohjavesivaikutteiset suot ja vuodenaikaiskosteikot ovat niitä elinympäristöjä, joissa pohjavedellä on suuri rooli. Pintavesien ja pohjaveden välinen vuorovaikutus on poikkeuksellisen vahva erityisesti vuodenaikaiskosteikoissa eli laksoissa, jotka keväällä ovat järviä, mutta kesän mittaan muuttuvat ruohotasangoiksi veden suotautuessa maaperän sisään.

Huuhtoutuneen maaperän vaikutus luontoon on selkeimmillään Lauhanvuoren huipun lähellä, missä korkeimman rannan yläpuolella maaperä on täysin toisenlainen. Alkuperäistä moreenimaata löytyy lähinnä Lauhanvuoren lakiosasta, jonka kasvillisuus onkin karuja rinteitä vehreämpää.

Karut rinteet, kankaiden ja soiden mosaiikki on omiaan myös alueen tuoreimmalle tulokkaalle, metsäpeuralle, joka oikeastaan on paluumuuttaja. Satakunta vuotta sitten alueelta hävitetty metsäpeura on nyt palaamassa osaksi alueen luontoa Metsäpeura-LIFE -hankkeen myötä. Yksi hankkeen totutustarhoista sijaitsee Lauhanvuorella.

Kulttuuriperintönä metsä, kivi, juhannustanssit ja peruna

Lauhanvuoren kulttuuriperintö on erämaan kulttuuriperintöä. Karu takamaa oli pitkään lähinnä lähipitäjien asukkaiden erämaa – metsästysretkikohde ja tarvepuun hankintapaikka. Lauhanvuorella poltettiin tervaa ja käytiin savotoilla, siitä kertovat vanhat tervahaudat ja vanhojen savottakämppien rauniot. 1800-luvun lopulla Lauhanvuorella kukoisti myllynkiviteollisuus, jonka jäljet ovat vieläkin nähtävissä.

Syrjäisenä maa-alueena alue on pitkään ollut kruunun hallussa. Metsäpalot olivat alueella säännöllinen riesa, ja tulen leviämisen estämiseksi alueelle raivattiin palokujia viime vuosisadan alkupuolella. Samalla tehtiin ensimmäiset havainnot alueen erikoisesta maaperästä. Nykyisin nuo palokujat ovat osa alueen retkeilyreittiverkostoa.

Lauhanvuorelta vahdittiin jo kauan sitten tulipaloja. Palovartijalla oli apunaan torni, jonne kiipeämällä pystyi havaitsemaan mahdolliset metsäpalot hyvin laajalta alueelta. Lauhanvuoren huipulta avautuukin näkymä, joka kattaa suurin piirtein koko nykyisen Geopark-alueen.

Lauhanvuoren huippu on vanhastaan ollut myös yksi alueen juhannusjuhlapaikoista. Keskikesän valoisa yö näyttäytyi erityisen valoisana korkean ja laeltaan lähes puuttoman mäen päällä.

Lauhanvuorella oli aikoinaan suuri merkitys perunanviljelyyn alueella. Isojoen – Lapväärtinjokilaakso on nykyään Suomen perunanviljelyn tärkeimpiä keskittymiä, mutta hallalta ei jokilaaksoissa aina vältytty. Lauhanvuoren lauhalla laella halla ei vaivannut. Lakiosan moreenimailla onkin pitkään viljelty erityisesti siemenperunaa. Lauhanvuori oli alueen perunanviljelijöiden geenipankki ja tallelokero, josta siemenperunaa saatiin kylmienkin vuosien jälkeen. Metsähallitus viljelee Lauhanvuorella vielä nykyäänkin pientä perunapeltoa.

Tutustu Lauhanvuoren reitteihin myös Retkikartta.fi:ssä.

Lisätietoja Lauhanvuoren reiteistä ja palveluista Luontoon.fi:ssä.

Teksti: Pasi Talvitie