Keskiaikainen valtaväylä
Pohjankankaan avarat mäntymetsät vilisevät ohitseni, kun poljen pyörällä sileää ja kovapintaista hiekkatietä pitkin. Tie mutkittelee loivasti, välillä kiertelen kesän kuivattamia vesilaksoja. Metsämaisema vaihtelee matkan edetessä, välillä tietä reunustaa taimikko, välillä mäntymetsän takaa pilkistää avosuo.
Kyrönkankaantiellä polkiessa mieli hakeutuu menneisyyteen. Tie on osa Suomen keskiaikaista tieverkostoa, valtatie Suomesta Pohjanmaalle ja vanha postitie. Se tunnettiin jo 1400-luvulla vanhana maantienä – sitä on mahdollisesti kuljettu jo ennen keskiaikaa. Ja mikä on ollut kulkiessa, loivapintaisia harjumaita ja hiekkakankaita on ollut helppo kulkea jalan, hevosella ja kärryillä. Tie on aikoinaan ollut kauttaaltaan erämainen, asutusta on ollut harvassa.
Kyrönkankaantie alkaa Hämeenkyröstä ja jatkuu Kauhajoelle. Tietä ei nykyään voi kokonaisuudessaan kulkea, sillä osa siitä kulkee Pohjankankaan suljetulla ampuma-alueella. Osuus Karvian Kantista Kauhajoen Nummijärvelle on kuitenkin säilynyt pääosin alkuperäisen kaltaisena.
Kyrönkankaantien parhaita paloja ovat osuudet Kauhanevan – Pohjankankaan kansallispuistossa. Pohjankankaan harjumaastoissa polkiessa voi bongailla mäntymetsästä pilkistäviä loivapiirteisiä dyynejä, jotka kertovat alueen olleen nykyistä avarampi jääkauden jälkeisen merenrantavaiheen aikana. Toki matkan varrelle mahtuu myös hiekkakuoppia ja hakkuuaukkoja, avaria maisemia nekin.
Salomaalla poikkean Kauhanevan – Pohjankankaan kansallispuiston eteläisemmälle taukopaikalle. Laavumaisella taukokatoksella muutama vuosi sitten varustettu nuotio- ja telttailualue sijaitsee kankaan ja suon laidassa. Pumppaan nuotiopaikan kaivosta hieman vettä ja pidän pienen tauon. En tällä kertaa jää yöksi.
Polkupyörällä suon sydämeen
Kauhanevan ylitys on Kyrönkankaantien osuuksista eksoottisimpia. Vaikka tie on suurelta osin ajettavissa myös moottoriajoneuvolla, Kauhanevan ylittävä osuus on varattu omin voimin liikkuville, eli kävelijöille ja polkupyöräilijöille. Salomaan Pysäköintialueen pohjoispuolella tie kapenee ja tien pinnasta erottuu vanhoja pyöristyneitä kiviä. Suon reunassa reitti siirtyy muutama vuosi sitten rakennetulle esteettömälle lankkupolulle. Tällä osuudella on aikoinaan ollut puurakenteisia siltoja ja suolle on tien pohjaan ajettu hiekkaa ja soraa suon reunalla kohoavilta hiekkaharjanteilta. Maisemaa hallitsee karu ja avara keidassuo käkkärämäntyineen.
Kauhalammin rannassa poikkean lammen rantaan rakennetulle katselutasanteelle pientä taukoa pitämään. Lampi on oikeastaan pieni järvi, sen ympäri kulkee pitkospuureittikin. Kauhalammin kierros on kuitenkin tarkoitettu kävelijöille, ei pyöräilijöille. Kauhalammin jälkeen reitti kulkee matalalla puistomaisella kuivan maan harjanteella, joka lopulta leviää laajaksi Nummikankaaksi. Kankaan laidassa on nuotiopaikka ja näkötorni, josta pääsee tarkastelemaan Kauhanevan kermejä ja kuljuja yläilmoita käsin. Hyvällä säällä horisontissa voi erottaa myös lännen suunnalla kohoavan naapurikansallispuiston eli Lauhanvuoren korkeimman huipun.
Takaisin harjumaastoon
Nummikankaalla tie jatkuu hiekkapintaisena. Kuivakaivon kohdalla tien laidassa on pieni opastaulu, tähtäilen sitä puhelimella, jotta saisi siinä olevan sisällön näkyviin. QR-koodilla aukeaa sivu, joka kertoo Kuivakaivon suppasuosta. Suppakuoppia ei Pohjankankaalla juuri kohdalle osunut, jostain syystä niitä tavataan vasta Nummikankaalla. Tie jatkuu hiljalleen kohti Nummijärveä, jossa se liittyy asfalttipintaiseen Karviantiehen Lapinkaivon kohdalla.
Lapinkaivolla poikkean ihmettelemässä suppalampea ja nälkävuosien muistomerkkiä. Historiaa Kyrönkankaantielle mahtuu, sillä Nummijärvellä minua odottaa Suomen sodan muistomerkki ja kiehtova kylänraitti, jonka maisema voisi yhtä hyvin olla Lapista, Kainuusta tai Pohjois-Karjalasta. Taustalla siintelevän Nummijärven vedenpinta lainehtii noin 160 metrin korkeudessa merenpinnasta – kymmenkunta metriä korkeammalla kuin Kemijärven vedenpinta. Samoilla korkeuksilla lainehtivia järviä löytyy Kuhmosta ja Hyrynsalmelta, Pohjois-Karjalastakin. Toki myös Etelä-Pohjanmaalta Ähtäristä ja Soinista. Ei ihme, että luonnossa on karua pohjoisen henkeä.
Kyrönkankaantien retken päätän Nummijärven leirintäalueelle. Saunassa mietin, palailenko samaa reittiä takaisin, suuntaanko kenties Kansallispuistojen reittiä pitkin Lauhanvuorelle vai Taiteiden reittiä pitkin Karvian kautta takaisin Kanttiin. Monta hyvää vaihtoehtoa.
Teksti: Pasi Talvitie
Reittejä Kauhanevan ympäristössä
